perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kulttuurin puolesta!

Olen yrittänyt säilyttää malttini täällä blogin puolella aina, kun kulttuurista on kuulunut uusia leikkausuutisia. Ärsytys nousi jo toukokuussa, kun Jyväskylän yliopistossa latinan opiskelu pääaineena päätettiin lopettaa. Siis voitteko kuvitella? Länsimaisen kulttuurimme perustus! Yhdyn täydellisesti adressin esipuheeseen:

"Latinan tarvitsijoita löytyy filosofian opiskelijoista historian tutkijoihin ja kuoroista yliopiston viestintään, eikä tarve rajoitu yliopiston sisälle. Latinan asema kulttuurihistoriassamme tekee siitä välttämättömän työkalun maailmamme ymmärtämiseen. Latina ei ole yliopistolle taloudellinen taakka vaan pikemminkin sijoitus, sillä monen alan tutkimuksessa käytetään latinaa."
Tieteellisessä, menneisyyteen kurkottavassa tutkimuksessa törmää nopeasti latinankielisiin lähteisiin. Kuvassa yksityiskohta 1300-luvun messukirjan pergamenttisivusta. Kuva: Kansalliskirjasto.
Noh, nyt suorastaan raivostuin, kun kuulin että Jyväskylän yliopiston (oman yliopistoni!) johto on innostunut lakkauttamaan kirjallisuudenkin oppiaineen! On huhuttu jopa johdon kulttuurivihamielisyydestä.
Kuva täältä.
"Jyväskylän yliopisto suunnittelee kirjallisuuden oppiaineen koulutusvastuusta ja pääainestatuksesta luopumista. Tieto ehdotuksesta annettiin henkilökunnalle puolitoista vuorokautta ennen infotilaisuutta, eikä sille ole esitetty selkeitä perusteita.(---)

Jyväskylä tunnetaan kirjallisuuskaupunkina, joka on tuottanut näkyviä kirjallisuudentutkijoita, kirjailijoita, kriitikoita, kääntäjiä ja kirjallisuuslehtien toimittajia. Kirjallisuudesta ei valmistu pelkästään opettajia, vaan aineen opiskelijat ja alumnit työllistyvät laajasti ja hyvin, kansallisesti ja kansainvälisesti. (---)

Jyväskylän yliopiston eettisissä periaatteissa linjataan toimintakulttuurin perusarvot: avoimuus, tasa-arvo ja luottamus. Näitä arvoja on rikottu, kun pääaineen lakkauttamista on valmisteltu näin pitkälle salassa. Yliopistojen tilanne ei ole missään helppo, mutta päätöksenteon tavoilla voi vaikuttaa yhteisöllisyyden ja tuloksellisuuden rakentamiseen tai murtamiseen.

Jos päätös toteutetaan, se aiheuttaa Jyväskylän yliopiston ja koko kaupungin maineeseen tahran, jonka kulttuurikenttä muistaa vielä pitkään. Samalla tutkimuksen ja taiteen rahoitus valuu muihin kaupunkeihin, kun tutkijat ja kirjailijat lähtevät pois Jyväskylästä."

Nämä ovat kulttuurialan ihmiselle surullista luettavaa:
Ei niin paljon pahaa ettei joukossa olisi jotain toivoakin:
("Atena Kustannus Oy on perustettu Jyväskylään 1986, ja taistelemme jatkuvasti suomenkielisen kirjallisuuden puolesta ja sitä vastaan, että kaikki kirjallisuuden ammattitaitoinen osaaminen ja työpaikat valuvat pääkaupunkiseudulle. Peräänkuulutamme samaa taisteluhenkeä ja avarakatseisuutta myös kotiyliopistoltamme.")
Vetoan teihin kulttuurin ystävät! 
(hallitus päättää asiasta 14.6., joten kannanottoja tarvitaan kiireesti), 
jotta tällainen hullutus saadaan loppumaan.
Eugène Delacroix: Vapaus [kulttuuri!] johtaa kansaa, 1830, Louvre. Kuva täältä.
 Kulttuurin puolesta on käytävä hurjaan taistoon!

2 kommenttia: