keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Mäntässä aito Monet!

Nyt kun ollaan Turun taidemuseon näyttelyn puitteissa sivuttu Claude Moneta (tuota taiderakkauteni suurinta kohdetta), hykerryttää mieltä uutinen, että Serlachius museoiden kokoelmissa oleva teos on varmistettu aidoksi Monet'n maalaukseksi.
Jyväskylän yliopiston Recenart-hankkeen tutkija Ilkka Pölönen tutki Claude Monet'n teosta hyperspektrikameralla Mäntässä. Kuva: Tiina Koivulahti.
Jyväskylän yliopiston monitieteinen Recenart-hanke tutkii taideteosten aitoutta useilla eri laitteilla. Monet´n maalauksen analysoinnissa käytettiin hyperspektrikameraa, jolla saadaan näkyviin hävinneitä kirjoituksia, signeerauksia ja luonnospiirroksia maalikerrosten alta sekä XRF-laitetta, joka kertoo taideteoksen alkuainekoostumuksen. 

Signeeraamattomasta työstä paljastui Monet'n nimikirjoitus maalikerroksen alta. Maalaus ostettiin Serlachius museoiden kokoelmiin 1950-luvulla lontoolaiselta taidevälittäjältä siinä uskossa, että kyseessä oli Monet, mutta aitous oli varmistamatta, sillä tekniset valmiudet eivät olleet sellaiset kuin nykyään. Yliopiston laitteilla nähtiin paitsi nimikirjoitus, myös vuosiluku: maalaus on valmistunut vuonna 1891.
Aidoksi osoittautunut Claude Monet'n maalaus, suomenkieliseltä nimeltään Heinäsuopa ilta-auringossa, 1891. Kuva: Juhani Huuskonen.
Lokakuussa teos lähtee Tanskan Århusiin Monet and the Impressionists -näyttelyyn. Tanskan näyttely oli syy siihen, että teoksen aitouteen haluttiin saada vastaus ja ylipäänsä mahdollisimman paljon tietoa siitä.

Laittakaahan serlachiuslaiset teos kunniapaikalle Tanskan reissun jälkeen, 
niin tämä neiti hurauttaa sitä katsomaan! 

Koko artikkeli luettavissa Keskisuomalaisen sivuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti