maanantai 30. kesäkuuta 2014

Se on loppu nyt

...nimittäin kesätyörupeama. Minne se kuukausi katosi? Ensimmäiset kaksi viikkoa oli melkoista haipakkaa näyttelyn pystytyksen, avajaisten, teehetken ja kesäretken kanssa. Ai niin, mahtuihan sinne väliin myös esittävän taiteen Reaktio-festivaali. Jyväskylän taidemuseo ja Taiteen edistämiskeskus olivat osa festivaalia tarjoamalla kaksi työpajaa: osallistavan ja julkisen taiteen työpajan sekä äänitaidetyöpajan
Oravilla oli kaikki tavallistakin sekaisemmin.
Edellä mainittuun työpajaan osallistuminen tuli itselleni vähän ex tempore, enkä ollut ihan selvillä siitä mitä tuleman piti. Työpajan sisältö kuulosti kuitenkin mielenkiintoiselta: "Kokeellisen musiikin ja äänen tuottamisen työpaja avaa osallistujille äänien ja musiikillisen ilmaisun maailman. Työpajassa tuotetaan kehomusiikkia kineettisen prosessin avulla ja elektroakustista musiikkia kontaktimikrofoneilla." Työpajan vetäjänä toimi ranskalainen Eric Lemay. Osallistujia oli itseni mukaan lukien vain kolme, mutta pienellä porukalla pääsi itse paremmin tekemään. Homma ei kuitenkaan omalta osaltani alkanut kuin elokuvissa, sillä minähän en ole aiemmin ollut millään lailla musiikin tai äänen kanssa tekemisissä, enkä siis tiedä niistä laitteista yhtikäs mitään. Olin mukana lähinnä kokeilumielessä ja elämyksiä etsimässä enkä niinkään syventämässä oppimaani. Toiset osallistujat olivat olleet musiikin kanssa tekemisissä aiemminkin, joten lähtötilanne ei ollut tasainen, vaikkei osallistujilta mitään etukäteistaitoja vaadittukaan. Herra Lemay oli ystävällinen myös minua kohtaan ja selitti mitä eri laitteilla ja piuhoilla tehdään, mutta oli hieman hankalaa pysyä mukana englanninkielisessä selostuksessa, kun laitteet eivät suomeksikaan sano yhtään mitään. Onneksi toinen ryhmäläisistä piti minut ajan tasalla. Alku huipentui omalta kohdaltani surkuhupaisasti sitten siihen, että Lemay antaa käteeni jonkin piuhan ja sanoo että saan yhdistää sillä laitteet toisiinsa. "Laitat vaan plussan plussaan ja miinuksen miinukseen." Seison siinä sitten hetken piuha kädessäni ja alan nauraa, että en tiedä kumpi näistä on plussa ja kumpi miinus. Että näin hyvällä pohjalla oma osallistumiseni oli. :D
Eric Lemay kertoo laitteista. Kuva: Elena Tarashchanskaya-Bagdasarov.
Noh, alkujärjestelyjen jälkeen pääsimme varsinaiseen tekemiseen, kun mikrofoni oli viritelty vanhaan radioon ja miksauspöydän avulla saimme "tuunailla" erilaisia ääniä. Musiikki-ihmiset voivat sitten sivuuttaa käyttämäni musiikkitermit. ;) Työpajan parasta antia oli kuitenkin ihan arkiset esineet.
Lemay käytti esimerkkinä paistoritilää, jonka päihin oli sitonut juuttinarut. Langanpäät kieputettiin sormien ympärille ja sormet laitettiin korviin. Kun ritilää sitten kopautti johonkin, tässä tapauksessa esimerkiksi pöydänkulmaan, sai korvissa soimaan kuin kirkonkellojen kuminaa. Ja mikä hassuinta, ympärillä olevat ihmiset eivät kuule sitä lainkaan. Ääni kulkeutuu lankaa pitkin vain kokeilijan korviin. Tämä oli yksi sellainen elämän heureka-hetki. Joku ryhmässä sanoikin, että mitä tyhmemmältä ulkopuolisin silmin homma näyttää, sitä paremmalta se todennäköisesti testaajalle kuulostaa. Allekirjoitan väitteen.
Koska olimme ihastuneet paistoritilään jatkoimme sen parissa. Tällä kertaa Lemay kiinnitti ritilään pienen mikrofonin ja laittoi kokonaisuuden roikkumaan valaisimeen. Nyt ritilään tulevat äänet saatiin kuulumaan kaikille osallistujille samanaikaisesti.   
Mikrofoni toisti pienimmänkin äänen todella voimakkaana ja esimerkiksi puhaltaminen tai langan päällä koskettaminen sai aikaan hauskoja ääniä. Sormella hipaisu jäi myös kauniisti soimaan.
Kun pääsimme vaihtoehtomusiikin makuun ideoita alkoi syntyä. Mikrofonin painaminen ilmapalloa vasten, samalla kun palloon lisää tai poistaa ilmaa, saa aikaan musiikkia. Alla olevassa kuvassa on suorastaan yhden miehen orkesteri, kun ilmapalloon kiinnitettyä kuminauhaa näppäili toisella kädellä.
Tietokoneelle tallentui myös muun muassa veden kiehumista ja metallitarjottimen rytmejä. Alku"hankaluuksista" huolimatta oli aivan todella hauskaa. Ja suosittelen tuon ritilän ja langan yhdistelmää ainakin lapsiperheille, halpaa hupia tuottaa ääniä "hiljaisesti".
Olin iloinen että työhuoneeni seinällä oli juuri Dominik Wlodarekin teos Hietalahden telakka, 2012, carborundum/kuivaneula, sillä muistan käyneeni katsomassa kyseisen näyttelyn jossa teos oli esillä. 
Joko alkaa kuulostaa siltä että kesätyörupeama oli yhtä leikkimistä ja hauskanpitoa? Varsinainen tehtävänanto oli kuitenkin tuottaa tulevaan kokoelmanäyttelyyn sisältöä historiallisen aikajanan muodossa, joten iso osa ajasta meni myös tietokoneella istuessa. Maailman, Suomen ja Jyväskylän tapahtumien kerääminen aikaväliltä 1947-1973, kartutti kuukauden aikana melko hyvän nippelitietokokoelman. Tiesittekö että astiankuivauskaappien teollinen tuotanto aloitettiin vuonna 1948? Tai että Suomen ensimmäiset liikennevalot otettiin käyttöön Helsingissä vuonna 1951? Tai muistaisitteko että Etelä-Afrikalta kiellettiin osallistuminen olympialaisiin 1964-1988 välisenä aikana apartheid-politiikan vuoksi? Sitä sai itsekin ihan uudenlaisen käsityksen historiasta kun huomasi, että maailmalla kohistiin vuonna 1957 siitä, kuinka Neuvostoliitto laukaisi avaruuteen Sputnik 2:n mukanaan Laika-koira, ja samana vuonna Suomessa  kauppoihin ilmestyivät ensimmäiset valmisruoat: maksalaatikko, lihapyörykät, kaalikääryleet ja vispipuuro. Kehitystä on ollut monentasoista.
Yhtään tylsää päivää ei ehtinyt olemaan, sillä arkea tahdittivat mukavasti mm. näyttelypalaverit, julkisen tilan taideteosten inventointiin osallistuminen, Säynätsalon kunnantalolla vierailu, runojen kopioiminen, säilytystiloihin tutustuminen ja tapahtumien dokumentoiminen.
Kuutti Lavonen: Ferito d'amore, 2014, litografia.
Kaiken kruunasi mahtava työporukka. Ihmettelin jo ääneen että hakeutuuko museoalalle vain ihania ihmisiä vai käykö minulla vain hyvä tuuri. Niin tai näin, hyvä työyhteisö paikassa kuin paikassa antaa lisäpotkua ja energiaa päiviin. Tuli myös todistettua että ensivaikutelma voi pettää. Muistelin erään työntekijän hieman pelottavaksi, mutta jo päivän aikana kävi ilmi että sanaa "pelottava" ei voi kyseisen henkilön kohdalla käyttää samassa lauseessa. Keskisuomalainen ja savolainen huumori eivät taida olla niin kaukana toisistaan kuin voisi etukäteen ajatella. Poskilihaksia koeteltiin kyllä koko kuukauden edestä.

Mahtava kokemus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti