maanantai 5. toukokuuta 2014

Luihin ja ytimiin

Niin sitä vaan ollaan taas hyvän matkaa toukokuun puolella. Edelliseen Suomen käsityön museota koskevaan postaukseen liittyen haluan nostaa esille myös museologian professorimme Janne Vilkunan (joka toimii nykyisin myös Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtajana) ajatuksia tilanteesta. Kannustan lukemaan koko tekstin, mutta nostan tässä esille kolumnin viimeisen kysymyksen: "Miksei museo saa olla siinä, missä sen yhteiskunnallinen saavutettavuus ja tuottavuus ovat huipussaan eli nykyisessä paikassaan? " Siinäpä kysymys johon Jyväskylän päättäjiä pakotetaan varmasti tulevaisuudessa vastaamaan.
Mutta sitten varsinaiseen asiaan eli esittelyvuorossa olisi Suomen käsityön museon Aulagalleriassa ollut näyttely Luihin ja ytimiin (joka valitettavasti päättyi viime sunnuntaina 4.5.2014). Vierailin näyttelyssä itse asiassa jo avajaisissa, mutta postauksen tuottaminen viivästyi arkikiireiden vuoksi. Tässä kuitenkin muistoja menneestä.

Luihin ja ytimiin -näyttely liittyi Suomi-Taimyr-projektin yhteistyöhön, jossa joukko suomalaisia ja taimyrilaisia taiteilijoita kohtasivat Siperiassa Taimyrin niemimaalla Pohjois-Venäjällä. Taiteilijajoukko majoittui Mukusturin tundralle, jossa yösijana ja ateljeina toimivat Jenisei-joen rannalle pystytetyt kodat. Tämän seikkailun tuloksia saimme katsella Aulagalleriassa.
Jos näyttelyä pitäisi kuvailla yhdellä sanalla se olisi luonto. Tundralla vietetyt hetket näkyvät paitsi aiheissa myös suoraan materiaaleissa; luuta ja poronnahkaa. Kulttuurierojakin oli huomattavissa, sillä yleissilmäyksellä erotti nopeasti taimyrilaisten teokset suomalaisista. Siinä missä taimyrilaiset veistivät luuta ja käyttivät teostensa pohjana esimerkiksi poronnahkaa, suomalaiset ilmaisivat matkansa tuntoja muun muassa valokuvin ja maalaamalla.
Aleksey Porotov: Ajomatkalla, 2014, poronluuveistos.
Vasili Batagay: Vartija, 2014, poronnahka, ompelu.
Olga Porotova: Kolme maailmaa, 2014, akryylimaalaus.
Taimyrilaiset taiteilijat olivat vanginneet teoksiinsa oman kulttuurinsa ja uskomuksensa. Olga Porotovan Kolme maailmaa kuvasti hyvin uskoa maallisen lisäksi yliseen ja aliseen maailmaan. Vasili Batagayn teoksessa oli hyödynnetty vanhojen ja hylättyjen kotien kuluneita poronnahkoja. Kierrätystä taiteen nimissä. 
Pertti Karjalainen: Suljettu, kielletty, 2013, valokuva ja oikealla osa valokuvasarjasta Dudinka.
Tuomas Hallivuo: Reitit II ja I, 2013, etsaus, akvatinta.
Tuomas Hallivuo oli muuttanut kokemuksensa hauskasti grafiikan keinoin matkapäiväkirjaksi. Teokset kertoivat elämästä tundralla oikeastaan enemmän kuin näyttelyn muut kollegat, jotka olivat valinneet joko symbolisen kuvaustavan tai tallentaneet hetkiä tai näkemäänsä konkreettisesti. Näiden töiden kautta pääsi itsekin matkalle mukaan.
Tuomas Hallivuo: yksityiskohta teoksesta Reitit II.
Tuomas Hallivuo: yksityiskohta teoksesta Reitit II.
Tuomas Hallivuo: Koti, työ ja turva, 2013, etsaus, akvatinta.
Hallivuon teos Koti, työ ja turva tiivisti kaiken, kota oli taiteilijoille tuota kaikkea.
Tuomas Halliuo: yksityiskohta teoksesta Koti, työ ja turva.
Konstantin Voinov: Tundran perillinen, 2014, öljyvärimaalaus.
Vaikka ensinäkemältä ajattelin suomalaisten ja taimyrilaisten teosten olevan täysin eri maailmoista, niin oli kuitenkin todettava että ympäristön jakaminen oli tuottanut myös yhteisiä elementtejä. Konstantin Voinov ja Johanna Pisto olivat jakaneet kiinnostuksensa poronhoitoon, tundran asukkeihin ja voimakkaaseen värinkäyttöön.
Johanna Pisto: ylhäällä teos Dolgaanit ja nenetsi, 2014, akryylimaalaus. Alhaalla teos Illanvietto Mukusturissa, 2014, akryylimaalaus ja sekatekniikka.
Vasili Batagay: Valon ilmestyminen/Valon henki, 2014, poronnahka ja poronluu, kirjonta.
Vasili Batagay kertoi näyttelyn avajaisissa halunneensa kuvata yllä olevassa teoksessa valoa, joka tulvii sisään kodan katossa olevasta aukosta. Huomasin näyttelyyn tutustuessani että samaa aihetta on kuvannut myös Pertti Karjalainen valokuvasarjassaan Maassa, vedessä, ilmassa.
Pertti Karjalainen: yksityiskohta valokuvasarjasta Maassa, vedessä, ilmassa, 2013.
Pertti Karjalainen: yksityiskohta teoksesta Dudinka-Norilsk-tienrakentajien muistolle.
Pertti Karjalaisen valokuvasarjoista huomasi hänen käsitelleen matkan aikana paljon yhteiskunnallisia ja poliittisiakin asioita. Värikkäät talot, luonto, käsityöläisyys ja elämä, mutta samalla myös teollistuminen, köyhyys ja kuolema. Karjalainen ravisteli avajaispuheessaan ajatuksia kylästä/kaupungista jonne ei ulkopuolisilla ollut asiaa, eikä toisaalta kylän asukkaillakaan ollut mahdollisuutta muuttaa muualle. Se mitä paikassa haluttiin pitää salassa, pysyisi salaisena. Alla oleva installaatio ottaa kantaa myös historian tapahtumiin.

"Stalinin vainojen aikaan Taimyrin niemimaalla Norilag-vanki- ja työleireillä oli vuosina 1936-1941 yli 400 000 vankia. Dudinka-Norilsk-tien ja rautatien (114 km) rakentajia sekä Norilskin kaivoskaupungin rakentajia kuoli tai surmattiin noin 40 000 henkeä. Monet vangeista menehtyivät alkeellisissa olosuhteissa nälkään, sairauksiin ja kylmyyteen. Heikkokuntoiset vangit lähetettiin virumaan taigaan. Uhreja ei virallisesti tilastoitu. Poliittisilla vankileireillä oli useita eri kansallisuuksia eri puolilta Neuvostoliittoa sekä miehitetyiltä alueilta, mm. Baltiasta. Leireillä oli myös suomalaisia ja suomensukuisia kansoja Neuvosto-Karjalasta ja Inkerinmaalta."
Pertti Karjalainen: Dudinka-Norilsk-tienrakentajien muistolle, 2014, installaatio, kivi, rauta, kumi, akryyliväri, posliini, väripaperi, leipä.
Ylhäältäpäin katsottuna installaatio hahmottui parhaiten. Neljässä ympyrässä oli viivoin eroteltu erilaisia kiviä toisistaan kuin vankeja. Ympärillä kiersivät leivänmurut ja vesikipot kuin polut ja kiusaukset, joille halukkaat eivät yllä. 
Näyttelyssä pyöri myös videoita joissa esiteltiin muun muassa Taimyrin luontoa ja kulttuuria sekä perinteisten luu- ja nahkatöiden valmistusta. 
Näyttely oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen katsaus kulttuuriin jonne itse tuskin tulee koskaan henkilökohtaisesti tutustuttua. Ville Haapasalon matkat Venäjän halki ovat onneksi tehneet muun muassa sukulaiskansoja ja heidän elintapojaan hieman tutummiksi. Oli hauska huomata kuinka eri tavoin taiteilijat yhteistä matkaansa kuvasivat, vaikka ympäristö oli sama. Taimyrilaisille tundra oli tuttua ja valmis osa identiteettiä mikä näkyi, mutta suomalaiset toivat perinteisiin raikkaita tuulahduksia. Yleisesti ottaen näytti siltä että taimyrilaiset taiteilijat voisi luokitella käsityöläisiksi ja kotimaiset tekijät nykytaiteilijoiksi. Katsantokulma oli erilainen, mutta samanlaisilla mausteilla maustettu.

Kulttuurien ja taiteiden kohtaamista on aina mielenkiintoista katsoa. 
Kenties seuraavan kerran samanlainen matka Suomen Lappiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti