sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Arkihaaste 5/5

Sunnuntai.
Pitkien yöunien jälkeen aamukahvia ja Simpsonit-maraton. Sarja jota jaksan tuijottaa kerrasta toiseen Frendien ja Sinkkuelämän lisäksi.
Aamupäivällä päätin uhmata sadetta pikaisella kauppareissulla, mutta sade piti onneksi pienen tauon etten kastunut.
Kauppareissun tuloksena taiottiin palmusunnuntain herkkubrunssi, josta naposteltiin pitkin päivää.
Alkuillan löhöilyn lomassa askartelin muutamia pääsiäiskortteja ja kaivoin kaapista pääsiäisliinan silitettäväksi.
Huh, haaste päätöksessään. 
Olipas yllättävän työläs projekti kun piti pitkin päivää miettiä mitä sitä tallentaisi. 

2 kommenttia:

  1. Vaikka oli työläs haaste, oli lukijalle mukava lopputulos, kiitos! Nyt kyllä jäi takaraivoon tuo mainitsemasi sight-size metodi, en malta odottaa, että kerrot siitä lisää...

    VastaaPoista
  2. Meidän perheen ehdottomasti katsotuin sarja - jo sieltä 1990-luvun alusta - on Simpsonit. Etenkin kuopuksen maailmankuvaan ja kielitaitoon on selkeästi tuo sarja vaikuttanut. Enkä itse asiassa tiedä, onko se niin huonoakaan. Se on kyllä mielettömän hieno yhteiskunnan ja ajan kuvaus.

    VastaaPoista