keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kulttuurimatkalla Sisiliassa

Yle Teema tarjoilee jälleen taiteen ja kulttuurin ystäville herkkua, sillä tänä iltana klo 21.30 alkaa kolmiosainen sarja Kulttuurimatkalla Sisiliassa (Sicily Unpacked)
Giorgio Locatelli ja Andrew Graham-Dixon. Kuva täältä.
Taidehistorioitsija Andrew Graham-Dixon ja kokki Giorgio Locatelli matkustavat Sisiliassa tutustumassa kulttuuriin, arkkitehtuuriin, luonnon ihmeisiin ja ruokaan.
 
Sisilia ei ole aivan yhtä kuuluisa taiteestaan kuin manner-Italia, mutta Andrew haluaa muuttaa asian. Palermon vanhat kappelit edustavat saaren kauneinta rakennustaidetta, mutta moni niistä on kapeiden kujien kätköissä. Palermo on ensisilmäyksellä elämää kuhiseva asfalttiviidakko, mutta Zisan palatsissa Andrew ja Giorgio kokevat saapuneensa keskiaikaiseen arabimaailmaan. Normannipalatsin häikäisevässä kappelissa he pääsevät osallistumaan perinteisiin häihin. 
Kuva täältä.
Giorgion suosikkiravintola sijaitsee Porto Paolon kylän tuntumassa meren rannalla. Ruokalistaa ei ole, vaan asiakas saa kulloinkin lautaselleen päivän erikoisen. Giorgio on ystävystynyt kokki Vittorion kanssa ja uskoo, että tämän ruokaa kohtaan tuntema intohimo puuttuu tyystin brittiläisestä ruuanlaittoperinteestä. 

Sisilia on äärimmäisyyksien maa: kauneuden lisäksi saari on tunnettu myös mafiasta, jonka varjo lankeaa lähes joka kolkkaan. Tuomari Falconen murhan jälkeen tavalliset sisilialaiset ovat urheasti alkaneet vastustaa mafiaa, ja Addiopizzo-liike on tästä näkyvä esimerkki. Kauppojen omistajat kieltäytyvät maksamasta mafialle suojelurahaa. 

Ensi viikon jaksossa Andrew Graham-Dixon ja Giorgio Locatelli ihailevat Caravaggion maalauksia Messinassa ja tutustuvat paikallisen jäätelötehtaan tarjontaan. 
Kuva täältä.
Mikäli sarja menee tv:stä ohi (tai ei jaksa odottaa viikkoa seuraavaa jaksoa) sen voi käydä katsomassa myös YouTubesta.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tipsistä...minäkin siis pääsen sitä ohjelmaa katsomaan täältä Ruotsista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka: Niinpä pääsetkin, onneksi on YouTube ;)

      Poista
  2. Kiitos! Minulla jäi harmittavasti kolmas jakso näkemättä ja yle areena ei tekijänoikeudellisista syistä näytä sitä ja nyt löysin sen! :) t. Sisilialle sydämensä menettänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla että voin olla avuksi. Sarja oli koukuttava ja tykkään myös kovasti tuosta Andrew Graham-Dixonin Venäjän taiteesta kertovasta sarjastakin, mutta sitä ei taida voida YouTubesta katsella.

      Poista