tiistai 27. elokuuta 2013

Tuliaisia ja taivaallisia tuoksuja

Lahjoja on mukava antaa, mutta on niitä myös ihana saada. Ystäväpariskunta oli muistanut minua reissullaan ja sain tuliaiseksi viuhkan, vuohenkarvaisen siveltimen sekä kaksi Bvlgarin Omnia tuoksua.
Bvlgari Omnia Coral ja Omnia Green Jade.
Tuoksuja on äärimmäisen vaikea ostaa toiselle jos ei tiedä tarkkaan mistä toinen pitää. Raikkaat ja vesimäiset tuoksut ovat varma ja turvallinen valinta, mutta omaksi nimikkotuoksuksi on noussut vuosien myötä Burberryn valkokorkkinen The Beat EDT. Kyseinen tuoksu on kevyt ja pehmeä, mutta kukkais-hedelmäinen olemus pitää mielenkiintoa yllä. Kokonaisuuteen on sekoitettu mandariinia, kvitteniä, iiristä ja Ceylon teetä. 
Bvlgaria en ole tätä ennen omistanut vaikka olen näitä kaupassa hypistellytkin (ja juuri tuota Green Jadea). Testailun jälkeen vihreän ennakkosuosikin ohi on kuitenkin kirinyt punainen Omnia Coral. Green Jadessa tuoksuvat mandariinin, valkoisen pionin, päärynänkukan ja jasmiinin lisäksi myski ja pistaasi. Raikkaan ensivaikutelman jälkeen iholleni jää lopulta tuo tumma ja lämmin tuoksu minkä vuoksi tämä sopisi keväisestä olemuksestaan huolimatta syksy/talvituoksuksi. Omnia Coral tuo puolestaan makean ensivaikutelman jälkeen ihollani esille raikkaan ja kevyen kukkaisen olemuksen, joka sopii hyvin (loppu)kesän tunnelmiin. Omnia Coralissa on muun muassa goji-marjaa, granaattiomenaa, lumpeenkukkaa, kiinanruusua, myskiä ja setripuuta. 

Bvlgarit pääsevät muun muassa Burberryn, Salvatore Ferragamon, John Richmondin, Salvador Dalin sekä Biothermin kavereiksi.

4 kommenttia:

  1. Saitpa kauniit tuliaiset! Mikä tuo ihana kangas taustalla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saija: Kangas on itse asiassa kirpparilta löytämäni kietaisumekko, joka vilahti täällä. On ollut kovassa käytössä löytymisestään lähtien :)

      Poista