maanantai 2. heinäkuuta 2012

Aamiainen ruohikolla

Kyllä, Kuopion taidemuseon toinen kesänäyttely on lainannut nimensä Édouard Manet'n kuuluisalta maalaukselta. Näyttelytilaan vievän oven takaa paljastui monimuotoinen luonto ja kulinaariset kuvat. Linnunlaulu oli ihanaa kuunneltavaa!
Museon kokoelmista on rakentunut mukavan monipuolinen kokonaisuus luontokuvauksia ja luonnon antimia (vaikka pääpaino onkin maalauksissa ja grafiikassa). Taideteoksia hurmaavampaa taisi kuitenkin olla ruohomatoille asetellut interiöörit piknik-hengessä. Itse asiassa kokonaisuus olisi toiminut vieläkin paremmin jos koko näyttelytilan lattia olisi laitettu ruohomatolle. Nyt tummanharmaa lattia hieman heikentää luonnosta nauttimista. Ruohomatto olisi innoittanut astelemaan matolla ilman kenkiä, jopa paljain varpain! Mutta kirsikkana kakun päällä toimi siitä huolimatta Manet'n teoksen eloon herättäminen, jossa maalaus laajenee näyttelytilaan. Häkistään karannut lintu selitti myös kauniin laulun joka tilassa kuului.
Aamiainen ruohikolla Kuopion taidemuseossa 2. syyskuuta 2012 saakka.  

2 kommenttia:

  1. Oi mikä piknik:). Olen saapunut reissusta ja yritän ottaa taas blogstanian haltuuni. Hirmuisesti lukemista, joten piti ottaa toinen kuppi kahvia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine: Minulla oli samanlainen ongelma kesäkuun alussa kun tulin Pariisista. Piti tehdä omia postauksia ja yrittää lukea ja pysyä kiinni muiden bloggaajien viikon aikana syntyneissä teksteissä.

      Poista