lauantai 7. huhtikuuta 2012

Google Art Project - rakkaudesta taiteeseen



Tästä on pitänyt mainita teille jo monta kertaa, mutta sitten se on jäänyt mieleni taka-alalle. Google on perustanut paratiisin taidehistoriasta ja taiteesta kiinnostuneille. Se on lyöttäytynyt yhteen 151:n arvostetun taidetahon kanssa 40 eri maassa ja luonut uskomattoman onlinetaide-elämyksen. Projekti antaa mahdollisuuden vierailla virtuaalisesti museoissa ja tutkia muun muassa maalauksia siveltimenvedon tarkasti. Osa teoksista on epätarkkoja museon Street View toiminnon aikana joka johtuu museon tekijänoikeuksista. Tämä on ymmärrettävää ja museoiden tuleekin pitää kiinni teostensa tekijänoikeuksista. Street View kuvat ovat puolestaan Googlen omistuksessa.

Google Art Project kannustaa hyödyntämään projektin mahdollisuuksia muun muassa taiteen opetuksessa ja Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitos on esitellyt projektia jo opiskelijoille. Kuvia ei kuitenkaan voi tulostaa muuhun kuin opetustarkoitukseen.

Google Art Projectista kirjoitti myös Heikki Honkala blogissaan Taidehistoriaa ja muutakin havinaa tekstissä Olemattoman unelman täyttymys.
Claude Monét: The Water Lily Pond, n. 1917-19, Albertina, Vienna
Georges Seurat: The Circus, 1891, Musee d'Orsay, Paris
Piero della Francesca: Portrait of the Duchess of Urbino, 1467-1472, Uffizi Gallery
Pieter Bruegel the Elder: Children's Games, 1560, Kunsthistorisches Museum Vienna
Sivuilla saa vierähtämään useamman tovin. Rakkautta ensisilmäyksellä!

9 kommenttia:

  1. Kyllä, joskus olen käyttänyt tätä! Mutta hyvä kun muistutit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsätonttu: Surffailin täällä koko eilisillan :P

      Poista
  2. Kiitos kiitos rakas Hietzu että jaat meille näitä loistavia linkkejä <3 <3

    Hyvää Pääsiäis sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minnamarika: Mukavaa jakaa taidevinkkejä. Itse löysin tuolta vaikka kuinka paljon upeita taideteoksia,joita zoomailla. Varsinkin nuo Claude Monét'n siveltimenvedot sykähdyttävät <3
      Mukavia pääsiäispäiviä sinnekin! :)

      Poista
  3. Vähän niinkuin google map, mutta museoissa! Hieno! En ole kuullut aiemmin, mutta haluan ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kultsin kämppä: Kuin google map,mutta museoissa, totta :) En ole vielä tarkemmin tuohon museovierailuun tutustunut kun olen kahlannut läpi noita taideteoksia, mutta aion vielä.

      Poista
  4. Kiitos tiedosta. Täytyy ehdottomasti käydä tutustumassa. Kävin juuri Budapestissa ja siellä sen hienossa taidemuseossa. Kokoelman taso, siis vanhan taiteen taso, oli iloinen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko B: Käy ihmeessä kurkkaamassa ja tutustumassa.
      Voi, sinä onnellinen olet varmasti päässyt upeiden taideaarteiden äärelle. Kiitos Budapest vinkistä, joskus tahtoisin käydä sielläkin.

      Poista
  5. Mahtava vinkki, kiitos!! Tästä on todella paljon hyötyä kun palailen syksyllä takaisin työelämään, nuoriso taitaa saada kunnon taidehissapläjäyksen:) jee!

    VastaaPoista