maanantai 30. elokuuta 2010

Taiteiden juhla

 
Kuopiossa vietettiin perjantaina Taiteiden juhlaa. Kulttuuripaikat olivat auki klo 22 asti ja museoihin oli ilmainen sisäänpääsy. Musiikkia, teatteria, tanssia, sirkusta, taidetta; paljon oli kaikkea moneen makuun.

Vietimme tyttöjen iltaa siskon ja kaverin kanssa. Viimeinen yhteinen ilta Kuopiossa ennen lopullista muuttoa Jyväskylään. Aloitimme juhlakierroksen käymällä Puijon tornissa. Kuvasin vielä viimeisen kerran kotiseudun maisemia.




Kävimme Kuopion Muotoiluakatemiassa katsomassa opiskelijoiden taidonnäytteitä.






VB-valokuvakeskuksella Marja piti diakehys-työpajaa, jossa tein itselleni Hokusain maalauksesta rintakorun ja Myyrä kuvasta avopuolisolleni avaimenperän.


Kuopion taidemuseolla oli Rakentajat näyttely, jota olin aikonut mennä katsomaan jo ajat sitten, mutta sain aikaiseksi vasta nyt. Eniten ihastuin käytetyistä lääkepakkauksista tehtyyn Medicine Cityyn. Upea! Kaupunki oli valaistu ja näytti aivan suurkaupungilta. (kuva Kuopion taidemuseon sivuilta)


Illan päätteeksi suuntasimme vielä Henkkaan. Kolmesta bändistä vaikuttavin oli Beyond the dream, joka todella herätteli kahden ensimmäisen esiintyjän jälkeen.



Erittäin onnistunut Taiteiden juhla ja viimeinen ilta.
 

4 kommenttia:

  1. Aivan ihania nuo taideteokset Kuopion Muotoiluakatemiassa... Kaveri on taas juuri muuttamassa Kuopioon joten ehkäpä mullakin tulee tuolla päin käytyä :)

    Onnea uuteen elämään ja asuntoon sinne Jyväskylään!

    VastaaPoista
  2. Sanna-Pauliina: Muotoiluakatemiassa kannattaa käydä jos siellä on näyttely meneillään jos/kun Kuopioon päin matkustat. Siellä on luovia ja virkistäviä ideoita. :)

    Kiitos,onnea sinne Pohjois-Suomeenkin :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kuva sinusta!!
    Voi että nuo muotoiluakatemian taidonnäytteet on sitten vaikuttavan näköisiä.Ihania. Että ne siellä osaa tehdä ihania luomuksia.

    Sinulla on ollut kiva viimeinen ilta Kuopiossa ja nyt suuntaat sitten uusille urille!! Hienoa!

    Mukavaa lukea teidän sinun ja Sanna-Pauliinan muutoista ja uusista kuvioista uusilla paikkakunnilla.

    VastaaPoista
  4. Liisa: Kiitos,tässähän ihan punastuu ;P Joo,minäkin seurailen Sanna-Pauliinan blogia mielenkiinnolla kun molemmat olemme samanlaisessa tilanteessa :)

    VastaaPoista