Välitilan muutos

Pitkästä aikaa kotijuttuja. Taloon muuttaessa lähes kaikki seinät olivat valkoisia ja niitä on väritetty hiljalleen maaleilla ja tapeteilla. Kuvassa on ns. välieteinen, josta on käynti muihin tiloihin. Aluksi täysin valkea tila tuntui kalsealta ja vaikealta sisustaa, enkä pitänyt välikulkutilasta lainkaan.

Kuva on otettu olohuoneen suunnasta katsottuna ja suljetun oven takana on wc. Halusin välitilasta kodikkaamman, joten maalasin takaseinän vihreällä (Tikkurila, V449 Jade). Väri on sovitettu olohuoneessa olevan tapetin kasvin lehtien värisävyyn sopivaksi. Olohuoneen tapetoimattomat seinät on puolestaan sovitettu tapetin beigen pohjavärin mukaisiksi. Välieteisessä on tauluja, radiotaso ja peili tuomassa kodikkuutta.

Oikeanpuoleinen väri on seinämaalin väri, Tikkurila V449 Jade.

Vihreä seinä teki tilasta huonemaisemman, mutta en maalannut aluksi kaikkia seiniä vihreäksi, sillä halusin totutella eri puolilta avautuvaan näkymään ennen kuin alkaisin maalata lisää. Oven oikealla puolella oleva seinämä oli aluksi pitkään valkoinen. Kun olin maalannut muut tilan seinät vihreiksi, minua alkoi häiritä valkoisena "huutava" wc:n ovi. Viime viikonloppuna tuntui, että olen katsellut valkoista ovea jo tarpeeksi kauan. Iltapäivän aikana ovi sulautui seinän väriin. Nyt tila on mielestäni lämmin ja kodikas, juuri sellainen huoneen jatke kuin toivoin, eikä vain läpikulkutila.

Vai mitä mieltä olette?

Talous ja humanismi

Kirsi Pitkäsen "Suurpeto" -performanssi Kuopion torilla 2013. Kyltissä lukee: "Taiteella ja kulttuurilla ei sinänsä ole mitään itseisarvoa. Sanan kulttuuri ovat vain monopolisoineet tahot, joilla ei ole mitään muuta elämänsisältöä."

Olen pyrkinyt pitämään erossa blogista politiikan ja negatiiviset uutiset, vaikka niitäkin on välillä pakko purkaa. Puran niitä ystäville ja lähipiirille. Uusimman hallituksen myötä ei voi säästyä talouden leikkausuutisilta, jolloin olen alkanut pohtia, että mitä ihminen tarvitsee elääkseen, mitä on ihmisarvoinen elämä ja mitä ihmisyys ylipäänsä on.

Ihmisyys on minulle humanismia kaikissa sen tarkoittamissa muodoissaan. Lyhyesti tiivistettynä humanismi on ihmisyyteen perustuva elämänkatsomus. Olen opiskellut humanistista alaa ja työskentelen sen parissa. Minuun on koodattu arvo, jonka mukaan ihmisyyttä ja yhteiskuntaa ei olisi ilman humanismia ja kulttuuria. En väitä, etteikö taloutta ja sen ymmärrystä tarvittaisi (nekin kuuluvat kulttuuriin), mutta minulle läheisimmät kulttuurin osa-alueet löytyvät visuaalisen ja esittävän kulttuurin parista. Tiedostan kulttuurin tarkoittavan kuitenkin laajemmin kaikkea ihmisen henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta. Tästä kaikesta voitaisiin myös käyttää sanaa sivistys. 

Ystäväni kysyi minulta hetki sitten, että mitä sivistys minulle tarkoittaa. Äärimmäisen laaja kysymys, mutta vastaisin, että minulle se tarkoittaa kriittistä ajattelukykyä ja kykyä ymmärtää asioita laajasti. Tämän vuoksi näen punaista ja sisälläni kuohahtaa aina, kun kulttuurin merkitystä väheksytään, tai sitä pienennetään tarkoituksella. Tähän sisältyy erityisesti eduskuntavaalien alla perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran meemi-pankin räjäyttänyt lausahdus, kuinka: "Kulttuuri on sellainen luksuspalvelu, johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa" (Yle 22.3.2023).

J. Karjalainen.

Arppa.

Ismo Alanko.

Kulttuuri kuuluu elämään

Tämä osoittaa minulle, että tällaisia kommentteja heittelevät henkilöt eivät ymmärrä, mitä kulttuuri todellisuudessa on. He ajattelevat kulttuurin olevan suppeasti vain korkeakulttuuria, vaikka kulttuuritoimijat itse pyrkivät tekemään kaikkensa, että kulttuuri olisi saavutettavissa kaikille. Näitä kommentteja heittelevät henkilöt tekisi mieli sulkea vuodeksi valkoiseen kuutioon, tekemään talouslaskelmiaan ilman, että he kuulisivat yhtään musiikkia, katsoisivat yhtään elokuvia, televisiota tai mitään suoratoistopalveluja, lukisivat tai kuuntelisivat kirjoja, istuisivat yhdelläkään tuolilla saati sohvalla, värittäisivät tilaa tapeteilla, tauluilla, matoilla tai millään kulttuurin luomalla "luksustuotteella". Kertokaa minulle sen jälkeen, ettei kulttuuriin ole varaa.

Heippatirallaa saakeli -tanssiesitys (Katariina Hiukka ja Paula Kettu) Anu Tuomisen Sormenjälkiä-näyttelyssä Suomen käsityön museossa, 2012.

Taiteilija Juho Rissanen (1873-1950, näyttelijä Ilkka Pentti) saapui näyttelynsä avajaisiin Kuopion taidemuseossa 2023.

Tuohtumukseni sai vettä myllyyn, kun mediassa uutisoitiin isoin otsikoin teatterilippujen korkeista hinnoista. Harmillisesti en enää löytänyt alkuperäistä uutista, johon oli listattu eri teattereiden lippuhintoja. Löysin kuitenkin aiheeseen liittyvän uutisen Satakunnan Kansasta, joka otsikoi "Moni teatteri ja keikkajärjestäjä Satakunnassa nosti lipunhintoja". Tämäkin uutinen ilmeisesti nähdään Riikka Purran lasien läpi luksuspalveluna, johon ei ole varaa. Mutta sitten ei pysähdytä miettimään, että miksi kustannukset nousevat. Teattereissa maksetaan paljon muustakin kuin vain näyttelijäntyöstä, sen huomasin itsekin viimeistään vieraillessani teatterin kulisseissa.

Tiedostan, että joidenkin lippujen hinnat ovat kalliita, eikä minulla olisi varaa käydä kalleimmissa teatteriesityksissä kuukausittain. Maksoin kuitenkin mielelläni 88 euroa Helsingin Kaupunginteatterin Pieni merenneito -musikaalista. Esitys oli huikea ja lavastuksen, puvustuksen ja erikoistehosteet jne. nähtyäni tiesin mistä maksoin. Sain vastinetta rahoilleni.

Kiuruveden Maalaiskaupunginteatterin toteuttama Onnen maa -näytelmä, 2023. 

On kuitenkin väärin väittää, että kulttuuri on luksuspalvelu, johon ei ole varaa. Teattereita on ympäri Suomea ja esimerkiksi kesäteattereiden lippuja olen ostanut 20-30 eurolla. (Elokuvateattereiden liput hipovat niin ikään kahdenkympin hintoja.) Nautin äärettömästi etenkin Kiuruveden Maalaiskaupunginteatterin näytelmästä Onnen maa (lipun hinta 20 euroa). Mitä tulee kulttuurin saavutettavuuteen, museoissa on myös ilmaispäiviä ja kaupungit järjestävät erilaisia ilmaistapahtumia esimerkiksi lapsiperheille. Olen onnellinen, että työnantajani Pohjois-Savon hyvinvointialue on lähtenyt vuoden alusta mukaan Kaikukortti-kokeiluun, jossa vähävaraisille perheille ja henkilöille mahdollistetaan ilmaisia sisäänpääsyjä esimerkiksi teatteriin, urheilutapahtumiin ja konsertteihin. Kaikukortteja oli jaettu maaliskuuhun mennessä jo 700 kappaletta ja niitä on käytetty yli 500 kertaa. Kulttuuri ei ole luksuspalvelu, vaan jokaisen oikeus päästä kokemaan ja jakamaan inhimillisiä elämyksiä.

Kulttuuri on itsestäänselvyys, jota humanistit ylläpitävät?

Nimimerkki Christiina perusteli kulttuurista leikkaamista kirjoittamalla eräälle keskustelupalstalle näin: "Teatterien ja museoiden ylläpito ei kuulu valtion ydintehtäviin, toisin kuin vaikka poliisin palvelut, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestäminen."

Nimimerkki Christiina ei tullut ajatelleeksi, että millainen valtio Suomi oikeastaan on, ja miksi se on. Miksi me olemme suomalaisia? Valtion käsite on määritelty Eduskunnan nettisivuilla seuraavasti: 

"Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta valtio tavallisesti määritellään vuonna 1933 solmitun Montevideon sopimuksen mukaisesti. Sopimuksen ensimmäisen artiklan mukaan maan tulee täyttää neljä kriteeriä ollakseen kansainvälisen oikeuden oikeustoimija valtiona: 1. pysyvä väestö, 2. rajattu alue, 3. hallitus, 4. kyky solmia suhteita muiden valtioiden kanssa." 

Ei, tässä ei puhuta vielä mitään kulttuurin ylläpitämisestä, poliisin palveluista, koulutuksesta tai terveydenhuollosta.

Korjaanpa Christiinan kommenttia lainaamalla osia yliopistonlehtori Pasi Saukkosen laatimasta valtio-opin verkkomateriaalista (2005): 

"Tämä verkko-oppikirja antaa perustiedot Suomen poliittisen järjestelmän historiasta, rakenteesta, instituutioista, ideologioista ja toiminnasta sekä Suomesta osana Euroopan unionia. Se on valmistettu erityisesti Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen lähiopetuksen tukimateriaaliksi."

Christiina väitti, että "Teatterien ja museoiden ylläpito ei kuulu valtion ydintehtäviin, toisin kuin vaikka poliisin palvelut, koulutuksen ja terveydenhuollon järjestäminen." Pasi Saukkonen on listannut verkkosivuille valtion tehtävät seuraavasti:

1. Perinteiset valtion tehtävät (yleinen hallinto, maanpuolustus, yleinen järjestys ja turvallisuus).
2. Hyvinvointivaltiotehtävät (opetus ja kulttuuri, sosiaaliturva, terveydenhuolto, asunto- ja yhdyskuntapolitiikka).
3. Liikenne (tiet, satamat, lentokentät, tietoliikenne).
4. Valtion taloudelliset tehtävät (maa- ja metsätalous, teollisuuden edistäminen ja muut taloudelliset tehtävät).
5. Muut tehtävät (valtion velka, eläkemenot, avustukset köyhille kunnille ym.).

Joten, jos kohtaatte joskus Christiinoita kommentteineen, niin voitte kertoa, että kulttuuri kuuluu Suomen valtion tehtäviin yhtä tasa-arvoisesti kuin sosiaaliturva, koulutus ja terveydenhuolto. Ja mikäli katsomme tätä listausta on selvää, että Suomi säilyttää hyvinvointivaltioyhteiskunnan aseman vain panostamalla ja arvostamalla kulttuuriaan.

Moderni suomalainen ryijy -näyttely Keski-Suomen museossa 2015.

Petäjävedellä sijaitseva Taidetila Toinila keskittyy lapsiin ja lapsiperheisiin. Taiteilijat Johanna Juvonen ja Biagio Rosa saivat toiminnastaan valtionpalkinnon vuonna 2021. 

Välillä minusta tuntuu, että kulttuuritoimijat ovat itse ainoita, jotka ymmärtävät kulttuurin merkityksen ja sen positiiviset heijastusvaikutukset yhteiskuntaan. Osa ihmisistä pitää kulttuuria itsestäänselvyytenä ja luulee kulttuurin tarkoittavan vain balettia, oopperaa ja sinfoniaorkestereita, vaikka valtaosa kuluttaa kulttuuria tavalla tai toisella tasaisesti, vaikkapa kuuntelemalla musiikkia Spotifysta. 

Sixten Korkman

Kaikki nämä yllä olevat ajatukset lähtivät vyörymään taloustieteilijä Sixten Korkmanin uusimmasta tietokirjasta Talous ja humanismi (Otava, 2023). Jo kirjan takakansi yllätti humanistin positiivisesti: 

"Ideat muokkaavat maailmaa ja taloudellista todellisuutta. Ilman kristinuskoa, uskonpuhdistusta, valistusta ja hyvinvointivaltion ideaa markkinatalous ei olisi kehittynyt nykyisenlaiseksi. Siksi talouden ymmärtämiseksi tarvitaan kulttuuritietoisuutta ja humanismia. (---) Hän pohtii myös, millaista moraalista uudelleenajattelua kestävä talousjärjestelmä kaipaa. Keskeinen sanoma on kulttuurin, humanismin ja hyvinvointivaltion merkityksen korostaminen kovan talouspuheen rinnalla."

Olen lukenut kirjasta vasta 40 ensimmäistä sivua ja olen vaikuttunut. Se, että kovan luokan taloustieteilijä puolustaa humanismia osoittaa sen, että hänellä on sivistystä. Sekä taloudellista, yhteiskunnallista että kulttuurista. Hänellä on kriittistä ajattelukykyä ja laajaa ymmärrystä asioista. Suomi tarvitsisi kaikille aloille enemmän tällaisia henkilöitä.

"(---) Kulttuuri vaikuttaa eri väylien kautta niin institutionaaliseen kehitykseen kuin innovaatioihin ja teknologiaan. Myös kulttuuria on tarjottu talouskasvun monokausaaliseksi [vain yhtä asiaa korostava] selittäjäksi: Jos jotain opimme talouden kehityksen historiasta, niin sen, että kulttuuri on ratkaiseva tekijä. Monokausaalista  selitystä hyväksymättä on ilmeistä, että kulttuuri vaikuttaa siihen, mitä pidämme hyvänä ja pahana tai oikeana ja vääränä ja mitä pidämme tärkeänä. Myös asenteet tietoon ja tieteisiin on kulttuurinen ilmiö. Näillä asenteilla on iso merkitys sille, miten ihmiset käyttäytyvät, mihin ihmiset sitoutuvat, minkälaisia instituutioita yhdessä luodaan sekä miten talous ja yhteiskunta toimivat." (s. 33-34)

Tommi Toijan Mutatis Mutandis -näyttely Jyväskylän taidemuseossa 2016.

Kulttuuri osaksi perusteollisuutta ja kriisinkestävyyttä

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestön (KULTA ry) pääsihteeri Rosa Meriläinen jakoi tiedotteen, jonka mukaan Ruotsin kulttuurimisteri tiedotti, että hallituksen mielestä kulttuuri tulee nähdä Ruotsin uutena perusteollisuutena. Ruotsin hallitus on hyväksynyt uuden strategian, jossa Ruotsi aikoo vahvistaa asemaansa johtavana maana kulttuurialalla. Alan kasvu edistää Ruotsin taloutta ja liike-elämää koko maassa, lisää vientiä ja positiivista Ruotsi-kuvaa ulkomailla.

Hannu Luotola (prikaatikenraali, evp) kirjoitti Keskisuomalaisen mielipidepalstalla (11.1.2024) otsikolla "Kriisinkestävyys lujittuu, kun kulttuuriperintöä vaalitaan":

"Valtioneuvosto antaessaan periaatepäätöksensä kulttuuriperintöstrategiasta 2023-2030 toteaa kultttuuriperinnön olevan voimavara tulevaisuuden kestäville ratkaisuille yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. (---) Kulttuuri kansakunnan tärkeimpänä pääomana edellyttää myös investointeja. Kulttuurilla on edelleen merkittävä työllisyys- ja kasvupotentiaali. (---) Itänaapurimme harhaisen presidentin johdolla käydään mistään piittaamatonta ja järjetöntä sotaa. Tästä syystä onkin paikallaan todeta, että muun maanpuolustuksellisen varautumisen ohella hengen ja kehon kulttuuriin investointi luo meille tulevaisuuden uskoa ja vahvistaa kriisinkestävyyttämme."

Anne Koskinen: Omakuva, 2008, pronssi. Seppo Fräntin kokoelman näyttely Kiasmassa 2020.

Näihin ajatuksiin ja tulevaisuudenvisioihin toivon Suomessakin havahduttavan.

Yle: Kulttuuri halutaan osaksi huoltovarmuutta

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kuopiossakin on jo sulat asfaltit ja hiekoitushiekkoja puhdistetaan hiljalleen pois. Varsinainen kevät antaa kuitenkin vielä odottaa itseään. Kävin Helsingin matkalla hakemassa kasviterapiaa ja kesätunnelmia Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta.

Palmusali, aavikko, savanni-, sademetsä- ja monet muut teemahuoneet saivat pohtimaan, kuinka ihanaa olisi työskennellä tällaisessa ympäristössä. Kasvien keskellä, jossa olisi aina kesä ja vihreys. Pelkkää mielenrauhaa. Kunnes kävelin pienten taimien ääreen, jossa oli tieto, että kyseisiä kasveja oli yritetty saada itämään useampia vuosia. Kun viisi tainta lopulta saatiin itämään, yhden söi hiiri. Tämä palautti ajatukseni maan pinnalle, että onhan kasvimaailmassakin omat haasteensa: hoito, ylläpito, tuholaishyönteiset jne. Että ehkä olen sittenkin onnellisempi kasvien keskellä ihan vain nautiskelijan ja harrastelijan roolissa.

Väritupsu.

Pensassarvikuono. Valmistanut Eliya Zweygberg, 2019.

Neidonhovikaktus.

Joulutähti, tähtilatva.

Aaloe.

Tapasin Etelä-Afrikka huoneessa naisen, jonka kanssa jäimme puhumaan hetkeksi puutarhasta. Hän kertoi olevansa eläkkeelle jäänyt kasvitutkija ja sanoi, että vierailee Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa tasaisesti. "Pitäähän täällä käydä, kun meillä on siihen mahdollisuus. Että meillä Helsingissä ylipäänsä on tällainen. Se ei ole nykypäivänä itsestään selvää." Se laittoi ajattelemaan. Arvostan naisen näkemystä. Huomaan, että välillä tuntuu luontevammalta lähteä etsimään kulttuurielämyksiä omaa paikkakuntaa kauempaa, vaikka juuri oman paikkakunnan toimintaa tulisi tukea.

Australianwollemia.

Kliivia.

Pelargoni.

Kiiltomikinpensas.

Ametistihyrräpensas.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on matalan kynnyksen paikka, joka tuottaa valtavasti iloa ympäri vuoden. Se on toiminut Helsingissä vuodesta 1829 alkaen. Tänne pääsee myös Museokortilla. Minun kanssani samaan aikaan vierailulla oli jokin kouluryhmä, joka valokuvasi kasveja ja niiden yksityiskohtia. Kasvikokoelmassa on noin 1300 lajia, jotka ovat peräisin pääasiassa samalta pituuspiiriltä kuin Suomi. Nettisivuilta käy ilmi, että "puutarhan kasvit ovat joko luonnonalkuperää tai viljeltyä alkuperää toisista kasvitieteellisistä puutarhoista tai taimimyymälöistä. Joidenkin vanhempien kasvien alkuperä on tuntematon. Kaikki tieto kaikista kokoelman kasvikannoista on tallennettu puutarhan kasvitietokantaan."

Isotalvio.

Punapassio.

Pistia vesisalaatti.

Apilasaniainen.

Vaikka oma vierailuni Kaisaniemessä oli täysin pelkkää katsomista ja kasvien keskellä viihtymistä, arvostan työtä mitä he tekevät. Luin luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) sivuilta jälkikäteen mielenkiintoista tietoa kasvitieteellisten puutarhojen historiasta. En tiennyt, että kasvitieteelliset puutatarhat syntyivät Italiassa jo 1540-luvulla. Pohjoismaiden ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha syntyi Kööpenhaminaan vuonna 1600.

Madeirankurjenpolvi.

Palestiinanjuudaksenpuu.

Kamelia.

Jalopuikkokämmekkä.

Kasvitieteellisten puutarhojen tarkoitus on määritelty näin: ”Kasvitieteelliset puutarhat ovat instituutioita, jotka ylläpitävät dokumentoituja elävien kasvien kokoelmia tieteellistä tutkimusta, lajiensuojelua, esittelyä, valistusta ja opetusta varten.” Tärkeintä on se, että tieteellisissä puutarhoissa kasvit eivät ole vain esteettinen elementti, vaan niihin liittyy aina tietoa. Kasvitieteellisten puutarhojen tehtävä on myös luonnon monimuotoisuuden suojelu.

Kongon kakadu, papukaijakasvi.

Kirjokohtalonköynnös.

Kasvien keskellä kuljeskeluun vierähti helposti 1,5 tuntia ja se sai mielen lepäämään.

Valamossa koettua

Pääsiäiskausi jatkuu ja nautin siitä, että keittiö hehkuu keltaisena kevätverhojen ja pääsiäisliinan myötä. Tämän vuoksi ei haittaa, vaikka ulkona on vielä lunta ja takatalvi uhkaisi. Puolentoista viikon pääsiäisloman jälkeen tuntui kivalta palata töihin. Loman aikana ehdin pisankakurssin lisäksi käydä Helsingissä, Valkeakoskella ja Tampereella. Aktiiviloman vuoksi tuntui kuin olisin lomaillut kuukauden.

Pisankakurssiin liittyen on tullut paljon kyselyjä, että kuinka se sujui ja millaista se oli. Mukavaa, sopivalla tavalla haastavaa ja parasta siinä oli se, että sai keskittyä rauhassa ilman keskeytyksiä yhteen asiaan intensiivisesti. Yllä linkitetystä tekstistä voitte lukea tarkempia tunnelmia pisankatekniikasta. Kurssin aikana mahdollistui myös muita hienoja kokemuksia.

Munkiksi vihkiminen

Kurssin lomassa halukkaiden oli mahdollisuus osallistua luostarin kirkossa järjestettäviin tilaisuuksiin. Pisankakurssi ajoittui (to 21.3.- su 24.3.) siten, että neljään päivään mahtui Lasaruksen lauantai ja palmusunnuntai. Torstai-iltana kirkossa oli hetki- ja ehtoopalvelus. Kurssiohjelmaa muokattiin siten, että torstain iltaluennon ajankohta vaihtui seuraavaan aamuun, sillä kirkossa toimitettiin tuolloin munkiksi vihkiminen. Meillä oli siis mahdollisuus osallistua tilaisuuteen, jollaista harvat pääsevät todistamaan. 

Luostarin nettisivuilla kerrotaan, että "Valamon luostarin veljestöön voivat hakeutua täysi-ikäiset ortodoksisen kirkon miespuoliset jäsenet, joilla ei ole maallisia sidonnaisuuksia, kuten esimerkiksi huollettavia lapsia. Myös fyysisen ja erityisesti psyykkisen terveyden on syytä olla kunnossa, sillä jokaiselta veljestöön pyrkivältä edellytetään sekä huomattavaa työpanosta että kykyä sopeutua tiiviin, säädellyn ja säännöllisen yhteisöelämän vaatimuksiin." Luostarissa asuva kuuliaisuusveli voi hakea vuoden - kahden jälkeen virallisesti veljestön jäsenyyttä, jos hänen katsotaan sopeutuneen luostarielämään ja hän on suorittanut kuuliaisuustehtävänsä hyvin.

Veljestö saapui ehtoopalveluksen jälkeen hämärään, tuohuksilla ja lampukoilla valaistuun kirkkoon saattueena - pareittain rivistössä. Saattueen keulassa kaksi munkkia taluttivat eteenpäin keskellään kulkenutta ja valkoiseen khitoniin (aluspuku) puettua kuuliaisuusveljeä. Hän oli vyöttömänä, paljain päin ja avojaloin. Toinen saattueen edessä kulkevista munkeista oli vihittävän ohjaajavanhus. Takana tulevalla veljestöllä oli kaikilla kädessään tuohukset.

Munkiksi vihkimisen suoritti luostarin johtaja (igumeni), arkkimandriitta Mikael, joka kysyi vihittävältä, miksi tämä on saapunut hänen eteensä ja onko hän tullut vapaasta tahdostaan: "Tuletko vapaalla mielellä ja vapaalla tahdolla? (---) Etkö tule jonkun pakon tai väkivallan painostuksesta?"

Ortodoksisen kirkon perinteen mukaan kristityllä on valittavanaan kaksi samanarvoista kilvoittelun tietä: avioliitto tai luostarielämä. Molemmat vaativat sitoutumista ja vapaata tahtoa pysytellä valitsemallaan tiellä. Ortodoksisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia: kaste, mirhavoitelu, ehtoollinen, avioliitto, pappeus, katumuksen sakramentti ja hautaus. Muistutettakoon, että luterilaisessa kirkossa on vain kaksi sakramenttia: kaste ja ehtoollinen. (Avioliittoon vihkiminen ei ole luterilaisessa kirkossa sakramentti, mikä mahdollistaa ortodoksista kirkkoa laajempia vihkimisnäkemyksiä.)

Igumenin saatua vastauksen, hän kysyi vihittävältä vielä, että haluaako tämä sitoutua siveelliseen puhtauteen, köyhyyteen ja kuuliaisuuteen. Saatuaan kaikkiin myöntävät vastaukset, igumeni luki rukouksen pitäen rukoustekstiä kumartuneena olleen vihittävän pään päällä. Tämän jälkeen igumeni asetti sakset evankeliumikirjalle ja vihittävä ojensi ne hänelle. Tämä toistettiin kolme kertaa.

Tämä kohta, jossa vihittävä ojensi igumenille sakset, mutta igumeni asetti sakset takaisin evankeliumikirjan päälle ja pyysi saksia uudelleen kolme kertaa ("Ota sakset ja anna ne minulle."), oli mielestäni yksi vaikuttavimmista hetkistä. Matka munkiksi ei ole päähänpisto ja vapaata tahtoa ja halua liittyä luostarin veljestöön testataan useasti. Vihittävän annettua sakset igumenille kolmannen kerran evankeliumikirjan päältä, igumeni sanoi: "Katso, sinä olet ottanut ne Kristuksen kädestä. Katso, kenelle olet lupauksesi tehnyt, keneen liityt ja kenestä eroat." Tämän jälkeen igumeni leikkasi vihittävän tukkaa ristinmuotoisesti maallisesta maailmasta luopumisen merkiksi. Luostarielämää kutsutaan myös enkelielämäksi.

Minulle oli mielenkiintoista seurata munkisi vihittävän pukeutumista, sillä jokaisen munkin asun osan kohdalla kerrottiin, mitä ne symboloivat. Minulle oli entuudestaan tuttua diakonin, papin ja piispan asujen osat ja niiden merkitykset, joihin sain edellisen työni aikana Riisassa työskennellessä tutustua. Luostarielämä ja munkin asujen osat olivat jääneet vieraammiksi ja tiesin etukäteen vain paramantian merkityksen.

• Paramantia = viitan alla pidettävä rististä, kangaspalasta ja nauhoista koostuva, valjaita muistuttava asuste.  Paramantia annetaan enkelielämään liittymisen merkiksi. Kankaaseen on kuvattu risti sekä Kristuksen piinavälineet ja sen laitoja kiertää teksti: "Minä kannan ruumiissani Kristuksen haavoja".
• (Päällys)viitta = "Hengellisen ilon ja riemun vaate puetaan kaikkien lihan ja maailman tuottamien murheiden ja riivaajahenkien kiusausten karkoittamiseksi ja kukistamiseksi (---)".
• Nahkainen vyö = Keho vyötetään totuuteen ruumiin kuolettamiseksi ja hengen uudistamiseksi.
• Mantia = täyspitkä, hihaton, leveä ja laahuksellinen, päällysviitan päälle kaulan alta solmittava päällysvaate. "Puetaan pelastuksen vaatteeseen ja vanhurskauden haarniskaan suojellakseen itseään kaikesta vääryydestä ja huolellisesti syrjäyttääkseen oman viisautensa keksinnöt ja oman tahtonsa viisastelut (---)".
• Klobukki = musta, kupumainen päähine. "Hän peittää päänsä nöyryyden sekä alituisen kuuliaisuuden vaipalla hengellisen viisauden merkiksi (---)".
• Jalkineet = "Panee kengät jalkoihinsa sen merkiksi, että hänen tulee olla alttiina julistamaan rauhaa sekä kuuliaisena kaikkia käskyjä täyttämään ja valmiina kaikkea hyvää tekemään (---)".
• Rukousnauha = "Hengen miekka, joka on Jumalan sana (---)".
• Käsiristi = "Kristuksen risti, uskon kilpi, jolla voit sammuttaa kaikki pahan hengen nuolet (---)".
• Palava tuohus = "Tästä lähin sinun tulee olla puhtaalla ja hyveellisellä elämälläsi ja hyvillä tavoillasi maailmalle valona (---)".

Kun vihittävä oli saanut kaikki edellä mainitut, igumeni siunasi häntä oikealla kädellään ja lausui: "Veljemme [munkin nimi] on saavuttanut enkelielämän vakuuden pukeutuen kaikkiin Jumalan aseisiin voidakseen voittaa kaikki hallituksien ja valtojen, tässä pimeydessä hallitsevien maailmanvaltojen, taivaan avaruuksissa liikkuvien pahuuden henkiolentojen voiman ja hyökkäykset Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (---)"

Kuvan julkaisuun on saatu lupa.

Tuntui etuoikeutetulta olla mukana tilaisuudessa, jossa ihminen tekee noin henkilökohtaisen ja ison elämänvalinnan.

Virpovitsojen siunaus

Toinen kaunis tilaisuus oli lauantaina, kun klo 18 alkaneessa palmusunnuntain vigiliassa siunattiin virpovitsat. Kirkollisen vuorokauden ja vanhan juutalaisen perinteen mukaisesti uusi vuorokausi alkaa illasta, eli klo 18 eletään jo seuraavaa päivää. Veljestö oli valmistanut virpovitsoihin lähes 1000 kukkaa, jotka oli tuotu kirkkosaliin ja jaettiin kirkossa vigilian päätteeksi.

Tuohusten ja lampukoiden hehkussa resitatiivinen (laulava) lukutapa kuulosti upealta, kun pappi ja parvella olevat lukijat kommunikoivat keskenään jumalanpalvelustekstejä. Äänet ottivat koko tilan haltuun. Resitoinnin tarkoitus on estää pyhien tekstien henkilökohtaista värittämistä omalla tunteenomaisella äänensävyllä tai henkilökohtaisilla painotuksilla. Hieno hetki oli myös se, kun kirkonkellojen juhlasoitto täydensi palvelusta. Ortodoksisissa jumalanpalveluksissa ihmisääni on ainut soitin, mutta myös kirkonkelloja soitetaan ihmiskäsin, eli soitto ei ole automatisoitua. Kirkonkelloista tulee iloinen tunnelma, koska soittorytmi on juhlasoitossa reipas ja erikokoisista kelloista lähtee erilainen ääni.

Vladimirin Jumalanäidin ikoni

Ennen Valamosta kotiinlähtöä sain vielä mukaani Vladimirin Jumalanäidin ikonin, joka oli ystävälläni konservoitavana. Pinta puhdistettiin lampukan noesta ja ikonin reunoilla olevat kolhut maalattiin. Antti konservoi muutama vuosi sitten ostamani Kazanin Jumalanäidin ikonin, jonka lopputulos oli huikea. Tässä ikonissa päästiin onneksi pienemmällä työmäärällä.

Vladimirin Jumalanäidin ikoni kuuluu Hellyyden Jumalanäidin ikonityyppeihin, jotka tunnistaa siitä, että Kristus-lapsi ja Jumalanäiti ovat painaneet posket toisiaan vasten. Tätä ikonityyppiä minulla ei vielä aiemmin ollut ja tämä on minusta todella kaunis. Ikoni on maalattu 1970-luvulla.

Kiitos Valamo ja Valamon opisto elämyksellisistä neljästä päivästä.