maanantai 11. heinäkuuta 2016

Kaupunkifestivaali

Se on jälleen täällä! Ensimmäisen kerran Jyväskylän Kesä järjestettiin jo vuonna 1956. Ohjelma koostui kongresseista, seminaareista, luennoista, paneeleista ja musiikkikursseista. Lisäksi ohjelmassa oli konsertteja, taidenäyttelyjä, elokuvia ja ulkoilmatapahtumia. Vuosikymmenten saatossa festivaalin painopisteet ovat muuttuneet, mutta koko historian ajan mukana ovat säilyneet musiikki, seminaarit, ulkoilmatapahtumat ja kurssitoiminta. Tapahtuma jakautuu sekä maksullisiin että ilmaisiin tapahtumiin.
Huomenna 12.7. alkava kaupunkifestivaali tarjoilee yleisölle ilmaista "Mitä noi tekee?" -katuohjelmaa mm.:

Tiistai 12.7.
  • Huoneteatterin ohjaaja-käsikirjoittaja Raili Kivelä ja Ultra Bra -henkistä musiikkia esittävä Minä en ole kala –yhtye.
  • Toistuviin ilmaisohjelmiin kuuluu myös Kompassilta starttaava Trahs Heroes performanssi klo 13.30-16 (to-la).
  • Kirkkopuiston Asashi ja Shindo-venyttelyt klo 10-12 (ti-pe).

Keskiviikko 13.7.
  • Kompassin lavalla englantilainen naamioteatteriin erikoistunut 2theatre, Saara Aalto & Teemu Roivainen ja jouhikkovirtuoosi Pekko Käppi.
Torstai 14.7.
  • 13.00–14.00 Kirkkopuistossa taistelulajinäytöksiä ja kokeilua.
  • Jyväskylän Kaupunginteatterin lämpiössä Taidekritiikin nykytila ja tulevaisuus -paneelikeskustelu.

Perjantai 15.7.
  • Kompassilla pikkutuhma miimikko Marc Gassot ja Peking-ooppera seurue Wusheng Company. 
  • Lavalle nousee myös Neulefestarin pääesiintyjä, rokkikukko Stephen West.

Lauantai 16.7.
  • Kompassin lavalla Allsång på Teltta –konsertissa laulattavat Johanna Försti ja Sami Saari.
  • Luvassa myös esimakua klo 14 starttaava Lounaispuiston Payback Jam:sta.
Festivaaliviikon koko ohjelma.
Kuva: Mikko Vähäniitty/Jyväskylän Kesä.
Kun festivaali markkinoi itseään sanoilla: Hurmioitunutta - Absurdia - Herkkää, ei ehkä liene yllätys, että yksi toinenkin Hurmioitunut ottaa osaa. Tosin vasta loppuviikosta, kunhan työkuviot on laitettu hyvälle mallille. Palaan siis tunnelmiin!
Kuva: Matti Salmi/Jyväskylän Kesä.
Aiempia  tunnelmia jaoin Saagoista saksofonisäveliin (2015) ja Tummilla seinillä kirkkaat ikkunat (2014).

2 kommenttia:

  1. Nyt piti tulla kommentoimaan, koska monesti olen kommentin jättänyt kertoakseni, että enpä siihen ja siihen tapahtumaan päässyt. Mutta nyt aion osallistua Jyväskylän Kesään oikein urakalla :) Upeaa ja erittäin mielenkiintoista ohjelmaa tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Kiva kuulla, että nyt pääset osalliseksi. ;) Tämä on mukava tapahtuma. Ja monipuolista ohjelmaa kaikille lapsiperheistä lähtien.

      Poista