lauantai 24. tammikuuta 2015

Kuinka kuvata Suomen sisällissotaa?

Niin värikkäältä ja iloiselta kuin Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin -näyttely Jyväskylän taidemuseossa ensisilmäyksellä näyttääkin, ylimmässä kerroksessa täytyy pitää hiljainen hetki. 1950- ja 1960-luku olivat Suomessa innovaatioiden ja edistyksen aikaa. Armi Ratia perusti Marimekon 1951 ja samana vuonna Suomeen rantautui myös Aku Ankka. Kesäkuussa 1952 oltiin maksettu viimeisetkin sotakorvaukset ja Armi Kuusela valittiin Miss Universumiksi. Pula-aika oli ohi vuonna 1954, kun kahvin säännöstely lopetettiin. Sokeri oli vapautettu kortilta jo vuonna 1949. Toivo Särkkä ohjasi ensimmäisen suomalaisen värielokuvan Juha vuonna 1956 ja Neuvostoliitto palautti Suomelle Porkkalan sotilastukikohdan. Vuonna 1961 astui voimaan "laki tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin” ja ensimmäinen moottoritie avattiin vuonna 1962 Helsingin ja Espoon välille nimellä Tarvontie. Vuonna 1965 kohua aiheutti Kalle Holmbergin ohjaama Lapualaisooppera ja seuraavana vuonna Mikko Niskasen ohjaama elokuva Käpy selän alla.

Uusien tuulien myötä Suomen taidekenttään kantautuivat myös uudet ismit. Väriä käytettiin rohkeasti ja muodot muuttuivat yhä abstraktimpaan suuntaan. Taiteilijaprofessori Erkki Heikkilä (1933-1996) päätti toteuttaa vuoden 1961 Ars61-näyttelyyn teoksen, joka oli vaivannut hänen mieltään jo pitkään. Ars61 oli ensimmäinen nykytaiteen näyttely Suomessa ja se toteutettiin yhteistyössä Ranskan, Espanjan ja Italian suurlähetystöjen kanssa.
Vasemmalla: Erkki Heikkilä - 1918, öljymaalaus, 1961, EMMA - Espoon modernin taiteen museo/Saastamoisen säätiön taidekokoelma. Oikealla: Erkki Heikkilä - Moreeni, 1967, öljymaalaus, Valtion vakuusrahaston talletus/Helsinki.
Erkki Heikkilä oli kotoisin Jyväskylän Tourulasta, mutta muutti myöhemmin Helsinkiin. Näyttelyssä on esillä useampikin hänen teoksensa, mutta varmasti koskettavin kuvapari näkyy yllä. Teokset kuvastavat ajan informalismia, jossa haluttiin korostaa materiaalin tuntua ja pintarakenteita sekoittamalla maaliin esimerkiksi hiekkaa ja käyttämällä rohkeita siveltimenvetoja. Mietitte edelleen, että mikä näissä teoksissa sitten niin koskettaa? Toisessa on imitoitu punaista lautaseinää ja toisessa on kasa kiviä. Avataanpa siis hieman teosten taustaa ja samalla Suomen historiaa.
Erkki Heikkilä - 1918, öljymaalaus, 1961, EMMA - Espoon modernin taiteen museo/Saastamoisen säätiön taidekokoelma.
Näyttelyssä on kuunneltavana neljän minuutin mittainen haastattelupätkä, jossa Heikkilä kertoo teoksestaan 1918. Ei tarvitse olla varsinainen taiteentuntija keksiäkseen mihin tapahtumaan teoksen vuosiluku viittaa... Suomen sisällissota jäi Erkki Heikkilän mieleen jo lapsuudessa, jossa hän muistaa vaikuttuneensa ja järkyttyneensä isokokoisesta kuvateoksesta, jossa esiteltiin eri paikkakuntia ja niiden taistelupaikkoja. Tämän lisäksi hän muistaa kuunnelleensa isänsä muistoja tuolta ajalta, kuinka oma järkytys tuli sulkea pois kokemusten tieltä jos aikoi selviytyä. Heikkilän isän veli oli kiviseppä ja työskenteli Varkaudessa Ahlströmin paperitehtaalla tuona aikana. Isän veli ei osallistunut sotatoimiin, mutta kun punaisia päätettiin teloittaa, Varkauden tehtaalla arvottiin joka kymmenes mies ammuttavaksi. Arpa osui Heikkilän isän veljen kohdalle, mutta tehtaan konttoripäällikkö pelasti miehen siksi, että tätä tarvittiin uuden konttorirakennuksen rakentamisessa. "Väärä mies, älkää sitä ampuko" ja arpa siirrettiin seuraavalle. Myöhemmin Erkki Heikkilän moottoripyöräillessä Vilppulan ja Jämsän suunnilla, hän kohtasi vanhoja rakennuksia, joissa oli luodinreikiä. Kysellessään rakennuksista hän sai tietää, että lautaseiniä vasten oli teloitettu punaisia. Tämä antoi viimeisen kipinän aiheen kuvaamiseen. Hän oli yrittänyt kuvata aihetta aluksi esittävästi, mutta kertoi informalismin toimineen lopulta paremmin. Olen samaa mieltä. 
Erkki Heikkilä - Moreeni, 1967, öljymaalaus, Valtion vakuusrahaston talletus/Helsinki.
Punaisen lautaseinän viereen on asetettu maalaus, jossa on kasa kiviä. Teos on maalattu kuusi vuotta myöhemmin kuin 1918 ja se on nimetty Moreeniksi. Kuten aiemmin mainitsin, informalismi kuvasi pintarakenteita ja materiaalin tuntua. Tässä teoksessa on avattu näkymä maan moreenikerrokseen. Näen teoksessa kuitenkin kaksoismerkityksen. Paitsi että se on informalismin ilmentymä ja saattaisi olla kunnianosoitus tälle Suomen yleisimmälle maalajille koen, että tässä on toinen piilomerkitys Suomen sisällissodasta. Aihe oli Heikkilälle jo tuttu joten uskon, että hän oli tietoinen myös Lauri Viidan esikoisromaanista. Kyseinen teos ilmestyi vuonna 1950 ja oli myös nimeltään Moreeni. Viidan Moreeni on historiallinen ja yhteiskunnallinen kuvaus pispalalaisen työväenluokan taipaleesta kansalaissodasta 1930-luvun lamaan.

Näennäisesti hiljaiset ja pysähtyneet maalaukset heräsivät henkiin palaamalla historiaan. 
Teospari veti hiljaiseksi. Tätäkään ei sovi unohtaa.

6 kommenttia:

  1. Kiinnostava aihe.

    Tätä lukiessa tuli mieleeni toinen kipeä Suomen historiaan liittyvä vaihe. Onko vastaasi tullut kuvataidetta, joka liittyisi 1920-1930 liikehdintään itärajalla? Heihin, jotka lähtivät rakentamaan parempaa maailmaa itään tai heihin, jotka pakenivat tänne sitä parempaa maailmaa 1920-luvun alussa? Kirjoja heistä on, mm. tämä Kähkösen Graniittimies, mutta onko visuaalista taidetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katveita: Täytyy möntää, että nyt ei tule mieleeni ainuttakaan nimeä tuohon aiheeseen liittyen. Mutta kiitos aiheen nostamisesta esille, aion pitää silmät ja korvat auki tähän liittyen.

      Poista
  2. Kiitos! ITE-taidetta aiheesta on, paljonkin. Mutta muuta?

    Aihe on sellainen, että se voi olla myös peitellysti esillä. Suomeen muuttanut joukko oli suuri ja kirjava.
    Olivathan esim. Collianderit tavallaan samaa joukkoa: pakenivat idästä Suomeen, rauhallisempiin oloihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katveita: Hmm,tässähän herää mielenkiinto entistä enemmän! Pitää tosiaan tutkia tuon aikakauden taidetta tarkkaavaisemmin. Etsiä mahdollisia piilomerkityksiä. Collianderit ovat tuttuja, mutta jotenkin olen heidän taiteensa liittänyt suoraan uskonnolliseen aiheistoon. Mielenkiintoista... :)

      Poista
  3. Kiitos oikein paljon tästä postaukaesta. Jokainen lause kosketti minua, sillä minulla on henkilökohtainen kosketus tavalla tai toisella melkein joka lauseeseen.

    Noita Heikkilän haastavia ja vaikutuksentekeviä teoksia harvempi haluaisi laittaa oman olohuoneensa seinälle, mutta minä kyllä voisin ajatella tehdä sen, ainakin tuon lautaseinätyön haluaisin omistaa.

    Isäni syntyi vuonna 1909 keskisuomalaiseen aatelisperheseen. Isäni luki minulle Aku Ankaa ja itse opin lukemisen ja kirjoittamisen taidot viisivuotiaana Aku Ankasta. Meillä varmaan oli se ihan ensimmäinen Suomessa ilmestynyt Aku Ankka lehti. Harmi vaan ettei niitä enää ole jäljellä.

    Isäni muisti kuinka hänen isänsä ammuttiin vaimon ja lasten nähden tuvan lattialle. Sisällissota oli erittäin surkea tarina kaikille osapuolille. Isäni suku kuten useampi aatelissuku muutti jopa sukunimensäkin sisällisodan jälkeen ja muuttivat muualle. Aloittivat uuden elämän nollilta.

    Satuin muuten asumaan Helsingissä yliopistolaisten vanhan kellarin valtauksen ja taistolaisuuden välisenä aikana. Tutustuin teatterikoululaisiin ja taideopiskelijoihin. Satuin jopa joutumaan tutun kauppaa mukaan Käpy selän alla filmauksiin statistina. En ole koskaan ollut kiinnostunut elokovaurasta. Esilläolo ei minua erittäin introoverttiä ole koskaan kiinnostanut. Mutta ruotsinkielen opettajani sai minut houkuteltua mukaan myös statistiksi Teuvo Tulion elokuvaan Sensuella. Alunperin elokuvan työnimi oli Laila Lapintyttö, mutta elokuvan teko keskeutyi moneen kertaan ohjaajan henkisten ongelmien vuoksi. Päosaa esitti Laila Kinnunen ja Veikko Salminen, mutta kun elokuvan tekoa jatkeettiin muutama vuosi myöhemmin niin pääosanesittäjät vaihdettiin. Olin yksi useista saamelaispukuihin pukeutununeista satistihenkilöistä.
    Sitten tämän jälkeen olikin aika jättää Suomi...

    Joten postaustasi lukiessa humasin että kaikessa sitä on elämän varrella ehtinytkin olemaan mukana.
    Muuten minuakin alkoi kiinnostamaan tuo ihmisten liikehdintä itään ja länteen. Isäni suku pakeni ensin itään päin ja sitten paljon myöhemmin muutosvirta kulkin länteen päin ja lopulta jouduttiin jopa Ruotsiin. Äitini opettajan poika kertoi usein että hänen isänsä kuului heihin jotka olivat muuttaneet idästä länteen päin ja kertonut niistä tapahtumista. Ruotsissa olen tavannut useita sellaisia joita pakeni idästä, Pietarista ja siltä suunnalta ja hekin päätyneet lopulta Tukholmaan.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna: Suuri kiitos tarinasi jakamisesta, tähän liittyy varmasti paljon kipeitä muistoja. Mukava kuitenkin, että löysit tekstin lomasta myös iloisia muistoja. Sisällissota on varmasti kipeä asia suomalaisille vielä edelleenkin ja vaikka uudet sukupolvet eivät tuntisikaan sidettä menneisyyteen, tätä ei pidä unohtaa.
      Tuo ensimmäinen Suomessa ilmestynyt Aku Ankka olisi varmasti todella arvokas jos se olisi säilynyt. Kenties jollain sellainen onkin. Sinä olet ehtinyt olla monessa mukana!

      Poista