maanantai 7. huhtikuuta 2014

Maksuttomuuden hinta?

Kimmo Levä.
Museoliiton pääsihteeri, Kimmo Levä, puhui museologian seminaarissa ajatuksia herättävästi siitä pitäisikö museopalveluiden olla maksuttomia vaiko ei. Vertailukohdaksi sanottakoon ettei VR:kään kuljeta asiakkaitaan ilmaisesti tai Sokos hotellit eivät majoita vieraitaan maksutta, mutta tällaisia kommentteja ei koskaan nosteta edes keskustelun asteelle. Levä esitteli suomalaisilla museoilla olevan hallussaan koko Suomen maksukykyisimmän asiakaskunnan, sillä keskiverto museokävijä on 46-65-vuotias korkeakoulutettu, asiantuntija- tai johtamistehtävissä työskentelevä henkilö. Toinen huomionarvoinen kommentti oli se että aivan liian usein unohdetaan museoiden vetovoima matkailupalvelijoina. Levä esitteli tutkimusta, jossa 6000:lle henkilölle oli teetetty kysely heidän rahankäytöstään matkaillessa ja suurimmalle osalle museo oli ensisijainen, tai hyvin korkealla asteikossa, tulla jollekin paikkakunnalle. Tämä museoiden vetovoima tuo rahaa myös paikkakuntien majoitus- ja matkailupalveluille sekä ravintoloille. Myönnän itsekin suunnittelevani kaikki reissut ympäri Suomea juuri museoiden perusteella. Oli museo sitten pieni paikallismuseo, kotiseutumuseo, suuri valtakunnallinen museo tai erikoismuseo, se kertoo parhaiten paikkakunnasta historiasta ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Museot siis tuovat rahaa paikkakunnille, mutta raha ei kierrä samalla vaikuttavuudella museoiden talouteen takaisin, päinvastoin! Mikäli museoita lakkautetaan se vaikuttaa merkittävästi muun muassa paikkakuntien hotelleihin, ravintoloihin, taksikuskeihin yms. 

Mutta koska Kimmo Levä on tiivistänyt puheenvuoronsa hienosti Museoliiton blogissa, lisään tähän alle hänen seminaaripuheensa kokonaisuudessaan. Suosittelen lukemaan tekstin ja vilkaisemaan myös videon kokonaisuudessaan.


Tämä oli viimeinen tiivistelmä jonka nostin erikseen esille seminaarista. Halukkaat voivat käydä katsomassa seminaarin KAIKKI puheet kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti