tiistai 12. helmikuuta 2013

Mental Traveler

Galleria Ratamossa on esillä Julia Weckmanin (s.1977) valokuvanäyttely Mental Traveler. Weckman on valokuvaaja-kuvataiteilija ja valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2004. Hänen töitään on yksityisten kokoelmien lisäksi muun muassa Suomen Taideyhdistyksellä ja Valiolla. Näyttelyitä on kotimaan lisäksi ollut Ruotsissa, Norjassa, Italiassa ja Meksikossa.
Weckman on tuonut galleriaan harmonisen harmaita värimaailmoja, joita piristävät punapipoiset naiset. Hän pohtii, tutkii ja tarkkailee teoksissaan maisemaa. Ihmisen halu tutkia ympäristöä ja ottaa siitä selvää on ikiaikainen, ja tuo löytöretkeilijän ja valloittajan näkökulma tulee esille näyttelyn aloittavassa nimikkoteoksessa, Mental Traveler. Weckman ei ole kuitenkaan tyytynyt vain toistamaan historian saatossa tutuksi tulleita kuvastoja romanttisesta maisemasta. Näyttelyn nimi viittaa sekä konkreettiseen matkustamiseen että matkoihin mielen sisällä; haaveisiin ja toiveisiin, pelkoihin ja suruihin.
Julia Weckman: Mental Traveler, 2011, pigmenttivedos, fotosec, 124 x 100 cm.
Jokainen on varmasti joskus tuntenut halua paeta elämää tai tiettyä hetkeä johonkin. Weckman näyttää oman elämänsä pakohetkiä töidensä kautta. Hänelle maisema on ilmaisuväline, tunteiden peili, joka kertoo eri mielentiloista.
"Kun voin huonosti, maisema on pienempi kuin minä ja tunnen tukahtuvani. Koitan silloin luoda keinotekoisia tiloja lähes pakkomielteisesti. Kun voin hyvin, maiseman avaruus hengittää kanssani ja kaikki on käsieni ulottuvilla."
Weckman kiteytti oivallisesti lauseisiin omiakin tuntemuksia. Välillä ympäristö tuntuu pieneltä ja sille yrittää väkisin tehdä jotain jotta olo paranisi. Hyvää oloa hehkuu teos Mental Traveler, kun taas synkempiä hetkiä heijastelee suuri, kuvan valtaava kallio/kiviröykkiö Bigger Than Me.
Julia Weckman: Bigger Than Me, 2012, pigmenttivedos, fotosec, 60 x 80 cm.
Julia Weckman: vasemmalla #001 (Ida) ja oikealla #002 (Aiju), 2013, 
pigmenttivedokset alumiinilla, laminoitu, 38 x 28 cm.

Minulla on yleensä melko torjuva asenne tiukkoihin valokuvan keinoin tallennettuihin muotokuviin. Niin oli nytkin. Keskityin näyttelyn aluksi enemmän maisemakuviin, jotka loivat talvisia mielenmaisemia, harmoniaa ja hiljaisuutta. Silmäilin punapipoiset naiset nopeasti läpi, kunnes maltoin mieleni ja annoin itselleni luvan katsoa. Ihminen kohteena kiinnostaa minua, mutta usein tahdon nähdä ihmisen osana ympäristöään ja maisemaa, nähdä kuinka maisema vaikuttaa ihmiseen ja ihminen maisemaan. Weckman oli rintakuvissaan pukenut naisille samanlaiset harmaat villapaidat ja punaiset pipot, jotta katse kiinnittyisi vain kasvoihin eikä pukeutuminen veisi huomiota katseilta ja ilmeiltä.
Julia Weckman: #003 (Heidi), 2013, pigmenttivedos alumiinilla, laminoitu, 38 x 28 cm.

Mitä enemmän muotokuvia tuijotti, sitä enemmän ne alkoivat kiinnostaa. Seitsemän kuvan sarjasta kuitenkin vain kolme ensimmäistä pääsivät ihoni alle. Päätin antaa rintakuville aikaa vaikuttaa, joten asetuin jokaisen teoksen eteen yksitellen, kasvotusten. Tarkastelin silmiä, uurteita, suuta, kulmia ja kasvojen muotoa. Yritin tavoittaa mallien mielentilan. Kolmen ensimmäisen muotokuvan aikana mieleni liukui vihan, pettymyksen, loukkaantumisen ja surun kautta hyvään oloon. Kasvojen ilmeet olivat ihastuttavan erilaisia ja niin voimakkaita että ne saivat otteen. Loput sarjan kuvista eivät enää herättäneet niin suuria tunteita, sillä variaatiot rajoittuivat lähinnä silmiin ja katseen suuntaan. Sarjan joukossa oli vain yksi nainen joka katsoi suoraan kameraan, kohti katsojaa. Hänen silmänsä, joihin kyyneleet olivat kohonneet, oli hankalin kohdata. Kyyneleet herättävät myötätuntoa ja on erittäin vaikeaa olla itkemättä jos näen jonkun toisen itkevän, varsinkin silloin jos katsoo kyseistä ihmistä suoraan silmiin.
Julia Weckman: Uni, triptyyppi, 2011, pigmenttivedos alumiinilla, laminoitu, koko à 45 x 40 cm.

Näyttelyn hauskin teos oli kolmen kuvan sarja, Uni, jossa jokaiseen kuvaan oli asetettu matkalaukku. Laukut pienenivät vasemmalta oikealle ja viimeisessä kuvassa matkalaukun tilalle oli vaihtunut kepin päähän kiinnitetty pussukka. Olisin olettanut kuvasarjan olleen toisinpäin, jolloin sarja olisi kertonut laukkujen kehityksestä ja tavaroiden lisääntymisestä historian saatossa, mutta Weckman oli ilmeisesti tarkoituksella halunnut kääntää kuvasarjan "nurinpäin". Painavan ja suuren laukun kädessä kantaminen vaihtuu kepeästi olalla kannettavaan keppiin. Ehkäpä näyttelyn nimi, Mental Traveler, viittaa siihen että kevyin mielin on kevyempi ja mukavampi myös matkustaa. Raskas mieli tekee myös matkustamisesta raskasta. Tietyistä asioista on osattava päästää irti.
Näyttelyn loppupuolella on kuuden kuvan sarja, Naakkapuu, jossa katsotaan lintujen katoamista puun oksilta. Naakat istuvat pareittain pakkaskuuraisen puun oksilla, kunnes jäljellä on enää yksi pari ja lopulta puu on tyhjä linnuista. Tyhjä äänistä ja elämästä. Havupuiden keskellä oleva lehdetön puu näyttää yksinäiseltä. Näyttelystä poistuessa viimeinen olotila on haikeus.
Julia Weckman: Yksinäinen, 2012, pigmenttivedos, fotosec, 53 x 40 cm. 
 
Mental Traveler esillä Galleria Ratamossa 3. maaliskuuta 2013 saakka.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti