Epälineaarinen päiväkirja

Galleria Ratamon näyttelytilan jakoi Julia Weckmanin näyttelyn kanssa Sami Kulju. Kulju on syntynyt Jyväskylässä (1964), mutta asuu nykyisin Helsingissä. Hän on kuvannut päätyökseen vuodesta 1987 lehti-, arkkitehtuuri- ja mainoskuvia ja ollut mm. nuorempana valokuvaajana Alvar Aalto-museossa 1980-luvun lopussa.

Sami Kulju otti vuonna 2010 projektikseen tallentaa päiväkirjamaisesti ympärillään olevaa estetiikkaa. Arkiset reitit ja paikat muuttuivat projektin myötä yllätyksellisiksi, kun tuttua ympäristöä katsoi uusin silmin. Näyttelyn kuvat ajoittuvat vuosille 2011 ja 2012, mutta projekti on käynnissä edelleen ja se on osa Kuljun normaalia arkea.

Näyttelyyn astuessa huomaan teosten olevan tasaisessa rivissä ja kurinalaisen sommitelman rikkovat vain kaksi hieman suurempaa teosta. Kaikki teokset ovat muodoltaan neliöitä, jotka ovat kuin ikkunoita kohteisiinsa. Muoto kiehtoo, sillä rajaukset ovat onnistuneita. Se mikä jää neliömuodon ulkopuolelle saa sinne jäädäkin, sitä ei tarvita. Kokonaisuudesta tulee mieleen sarjakuvamainen kerronta, vaikka jokaisessa ruudussa on oma tarinansa. Kaikki teokset on nimetty vain päivämäärällä, joten ne eivät viittaa kuvan sisältöön, tai johdattele ajatusta, muuten kuin kuukaudella ja vuodenajalla. Jokainen saa kirjoittaa kuvien tarinat itse.

Sami Kulju: "29.3.2012", pigmenttimustevedos.

Sami Kulju: "3.9.2012", pigmenttimustevedos.

Sami Kulju: "28.12.2012", pigmenttimustevedos.

Näyttely on täynnä valoja ja varjoja, voimakkaita kontrasteja, teräviä kulmia, risteäviä linjoja ja geometrisia muotoja. Ihminen on konkreettisesti näkyvillä vain muutamassa kuvassa. Kuvat eivät ole järjestyksessä, siihen viittaa nimikin, epälineaarinen päiväkirja.

Sami Kulju: "13.10.2012", pigmenttimustevedos.

Sami Kulju: "22.2.2012", pigmenttimustevedos.

Itse pidin eniten pienemmistä yksityiskohdista (laivan kylki, talon katto taivasta kohti, avonainen ovi, portaikossa leikkivät varjot) kuin laajemmista katunäkymistä. Olisin kuitenkin kaivannut enemmän sisäkuvia, sillä nyt sarjassa niitä oli vain kaksi, joista toisessa rajaus on tehty avonaista ulko-ovea kohti. Ulkonäkymillä päiväkirja ei avaudu niin henkilökohtaiseksi kuin esimerkiksi oman kodin kuvakulmilla, mutta uteliaisuus ja halu nähdä lisää herää juuri tuon yhden sisäkuvan vuoksi. Pöydän kulma, vieressä tuoli jolle on pinottu sanomalehtiä ja taustalla kukallinen verho, joka tekee kokonaisuudesta yllätyksellisen, jopa epätodellisen. Mieli alkaa rakentaa kuvaan asukasta ja tilannetta.

Lasipinnoilta heijastuu vastakkaisten seinien teokset sekoittaen yhteen kuvaan useampia tarinoita. Näin päivät punoutuvat toisiinsa. Teosten tunnelma on lämmin, sillä valonlähteenä kuvissa on usein aurinko tai katuvalot. Ihmisten vähäisyys ja iltakuvat luovat rauhallisen ja hiljaisen tunnelman. Nämä, lämpö ja hiljaisuus, olivatkin viimeiset tunnelmat näyttelystä lähtiessä. Millaiselta oma kuvallinen päiväkirjani näyttäisi?

Epälineaarinen päiväkirja esillä Galleria Ratamossa 3. maaliskuuta 2013 saakka.