lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kirja(hylly)rakkautta

  Tänään oli todellinen äksyilypäivä. Parhaiten kiukkuiluun auttaa ajatusten nollaaminen tekemällä jotain, joten jynssäsin pesuhuoneen kaakeleita. Tehtävän suoritettua keksin järjestää vielä kirjahyllyn kirjat uuteen uskoon. Lähipiirini tietää kirjanhamstraus intohimoni, joten kirjoja on paitsi hylly pullollaan myös vanhat matkalaukut täynnä. Aiemmin kirjat olivat korkeusjärjestyksessä, korkeammat omilla hyllyillään, matalammat omillaan. Sisustuslehdistä on saanut lukea kuinka moni järjestää kirjahyllynsä nykyisin väreittäin. Päätin kokeilla tätä, vaikka K uhkasi järjestyttää hyllyn takaisin mikäli lopputulos ei miellyttäisi eikä kirjoja enää löytäisi. Punaisen hyllyn järjestettyäni tiesin että tämä oli hyvä idea. Kirjahyllymme sijaitsee makuuhuoneessa, joten väreittäin järjestäminen toi rauhallisuutta ja selkeyttä sekavaan kokonaisuuteen. K:ltakin tuli hyväksyvä katse ja itse olin lopputulokseen tyytyväinen. Kirjahyllykokonaisuus ei tosin miellytä silmääni, mutta uutta tuskin tulee ennen kuin joskus tulevaisuudessa asunto vaihtuu suurempaan. Ehkäpä sitten saan mahdutettua kaikki olemassa olevat kirjat samaan hyllyyn.

Tässäpä tulos ennen:
ja jälkeen:
Kirjahyllyistä ja kirjoista puheen ollen, huhtikuun Divaanista löysin kaltaiselleni kirjahullulle paratiisin osoitteesta bookshelfporn.com. Valokuvablogi parhaista kirjahyllyistä ympäri maailman <3
Vaikka lajittelin kirjani väreittäin, en ole koskaan ymmärtänyt tapaa järjestää kirjat selkäpuoli seinään päin. Toki vaaleat sivut ovat siistin näköiset, mutta mistä sitä sitten muistaa mikä kirja on missäkin? Eikä minusta koskaan tule e-kirjatyttöä, sillä rakastan tunnetta pitää kirjaa käsissä, tarkkailla lukiessa kuinka paljon sivuja on jäljellä ja tuoksutella vanhojen kirkojen tuoksua :)

Kuvat bookselfporn.com  

14 kommenttia:

  1. Vau mitä kirjahyllyjä! Ja tuo sun värijärjestys toimii hienosti! :)

    Meidän kirjahyllyt pursuilee kamalassa sekajärjestyksessä, olispa mahtista jos ehtis ne joskus vaikka tuolla lailla järkätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inka: Kiitos :) Sanos muuta,niin ihania kokonaisuuksia että! Tosin aika harvalla on mahdollisuus rakentaa tuollaista tasoa korkealle ikkunan ääreen jossa voisi lukea kirjojaan auringonpaisteessa, kuten tuossa ylimmässä kuvassa.... :P
      Mutta saahan sitä aina haaveilla ^^ Ja haaveilu on usein todellisuutta ihanampaa.

      Poista
    2. Kyllä, haaveilla pitää aina! Jos tarpeeksi haaveilee niin ne kyllä tuppaa toteutumaankin :) Tästä tuli mieleen että mun äiti haaveili aikoinaan koivukujan päässä olevasta puutalosta jossa on yksi huone pyhitetty kirjoille, ja sekin toteutui..

      Poista
    3. Inka: Kuulostaa ihanalta! Hieno haave. Sellaisesta kirjastohuoneesta,pienestäkin, haaveilen itsekin. :)

      Poista
  2. Samoin huokailin! Kun tulen uuteen paikkaan, katsastan ensimmäiseksi kirjahyllyn. Se kertoo paljon talon asukkaista. Usein niitä kirjoja ei ole...

    Kun minullekin kirjat ovat se heikoin kohta. Kirjahyllyni odottavat uudistusta, järjestämistä, siivoamista. Niitä on joka huoneessa. Huh! Miten Hietzu pölyytät kirjojasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsätonttu: Olen samaa mieltä että kirjahylly paljastaa omistajastaan paljon. Vieraissa paikoissa lempipuuhiani on tutkailla kirjojen selkämyksiä.
      Pölyhuiskan kanssa käyn läpi kirjahyllyn siivouspäivisin.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää tuo uusi järjestelemisideologia hyllyssänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intianminttu: Kiitos, kyllä se hieman selkeytyi. Mukavampi mennä nukkumaankin kun ei tarvitse katsella sekamelskaa.

      Poista
  4. Kieltämättä väreittäin järjestetty hylly näyttää rauhallisemmalta, mutta miten löydät etsimäsi kirjan? Minun pitäisi myös järjestää kirjahyllyni, mutta ongelma on sama kuin sinulla: kirjoja on liikaa hyllyn kokoon nähden. Minulla kirjat on järjestetty aihepiireittäin (juontaa juurensa siihen, että olin ylppäreiden jälkeen vuoden kirjastossa töissä...) ja luulen, että pysyttelen siinä systeemissä edelleen, se on ollut toimiva ;-)

    Mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuukki: Uudessa järjestyksessä on toki opettelemista, sillä aiemmin tiesin tasan tarkkaan missä hyllyllä ja missä kohti mikäkin kirja oli. Mutta luulen paikkojen automatisoituvan ajan ja käytön kanssa samoin kuin ennen.
      Kirjastossa varmasti oppi yhtä sun toista siitä miten kirjat kannattaa järjestää ja kuinka niistä tulisi pitää huolta.

      Poista
  5. Hei nyt vasta huomasin uuden profiilikuvasi. Kiva!

    VastaaPoista
  6. Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:lisää kirjahyllyjä tai kirjoja kiertoon. Olen kallistumassa jälkimmäiseen. Ennen säästin mieleenpainuvat pokkaritkin, nyt saavat lähteä lukukokemuksen jälkeen. Toi väreittäin järjestäminen on käynyt monta kertaa mielessä, mutta en sitten enää löydä sitä, mitä etsin....eli aihepiireittäin mennään jatkossakin. Noi kirjahyllykuvat oli hienoja. Tykkään kirjoista, harmi, että ne alkaa olla poissa muodista. Ehkä ihmiset käyttää enemmän kirjastoa tai sitten vaan laittavat kirjat kiertoon. Kai suomalaiset kuitenkin on yhä kovia lukemaan? Opettaja -lehdestä luin, että koululaiset eivät enää osaa käyttää kirjoja hakuteoksina, vaikka olisivat lähteinä parempia kuin googlen pikahaut, joilla yleensä tulee sekavaa sälää. Miten siitä sitten osaat muodostaa kokonaisuuden? Hakuteoksiss joku asiantuntija on jo ajatellut puolestasi, jäsentänyt asiaa. Ehkä kirjatkin taas nousee arvoonsa niinkuin vanhat levytkin.

    Hienot kirppislöydöt tuolla alempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuike: Ehkä se kirjojen kierrättäminen on hyvä idea, joskus taidan joutua itsekin sitä tekemään. Ovatko kirjat poissa muodista? Eivät minusta. Tai sitten en seuraa muotia tarpeeksi. Niille jotka pitävät kirjoista kirjat ovat aina muodissa.
      Huolestuttavaa jos oppilaat eivät osaa käyttää hakuteoksia. Tosin itsekin käytän nettihakuja paljon, mutta jos teen koulutehtäviä käytän kirjallisia lähteitä.
      Tuo "vanhojen levyjen uusi tuleminen" esimerkki oli hieno!
      Hyvää vappua! :)

      Poista