torstai 3. marraskuuta 2011

Paikkasidonnaista taidetta

 
Yliopiston päärakennuksessa (SE Alvar Aalto rakennus) on esillä Cross Currents -näyttely 28.11.2011 saakka. Näyttely on Monikulttuurikeskus Glorian ja Galleria Glorian vierailunäyttely.

"Galleria Gloria on tarkoitettu erityisesti maahanmuuttaja- ja monikulttuuritaustaisille taiteilijoille, taiteen harrastajille ja projektiryhmille. Galleria on toiminut vuodesta 2009 alkaen Jyväskylässä, Monikulttuurikeskus Glorian tiloissa. Galleria toimii monikulttuurikeskuksessa oppimisympäristönä ja avustaa taiteilijoita linkittymään suomalaiseen taidekenttään."

Cross Currents näyttelyssä olivat mukana taiteilijat Stefan Nyström, György Gáti, Mercedes Alba sekä meidän opiskelijoiden TAIA232 -ryhmä (Taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen opiskelijat). Stefan Nyströmin ohjauksella perehdyimme paikkasidonnaiseen taiteeseen, ja osa ryhmästä pääsi mukaan toteuttamaan näyttelyä.


Stefan Nyström, Masters, Tilaveistos


"Meksikolainen, Toivakassa asuva taiteilija-journalisti Mercedes Alba keskittää huomionsa naisiin ja tyttölapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Näyttelyssä hänen vuosia jatkunut ja maailmaa kiertänyt projektinsa väkivallan kertomuksista saa nyt suomalaisen lisänsä. Alba kerää ihmisten kokemuksia väkivallasta auttaakseen rankan kokemuksen yli. Alban kotimaassa taiteilijoita surmataan poliittisen aktiivisuutensa vuoksi tänäkin päivänä."



Jenni E. Sormunen, Afrikan tähti, sekatekniikka

Jenni otti kantaa siihen, kuinka Afrikasta viedään kalleudet ja rikkaudet muualle maailmaan ja Afrikka itse elää köyhyydessä.


Suvi Pitkämäki, Matti, kuvakollaasi

Jos liikutte kulmilla, käykää kurkkaamassa.
 

2 kommenttia:

  1. Afrikan tähti on minun mieleeni - panee miettimään, kuinka vähän me välitämme afrikkalaisten ongelmista ja kuinka paljon paremmin siellä asiat olisivat, jos he itse saisivat hyödyntää kaikki rikkautensa...

    VastaaPoista
  2. Kuukki: Sama juttu, kun kuulin tuon ajatuksen teoksen takana olin että wau,todellakin. Ja tekijästä oli hassua se, että peli on kehitetty Suomessa,vaikka Suomella ei ole siirtomaataustaa. "Lapset leikkivät peliä onnellisena ja anastavat timantit ja rubiinit maasta" Afrikan tähti timantti on kuulema oikeasti olemassa. Tuotakaan en tiennyt. Lapsena tykkäsin pelista paljon,ja tykkään pelata sitä kyllä vieläkin,mutten tätä aiemmin tullut pelin ideaa sen suuremmin ajatelleeksi...

    VastaaPoista