sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Harju

 
Tänään suunnistimme sunnuntaikävelylle Harjulle. Näkymät eivät olleet yhtä suuret kuin Puijon tornista, mutta hyvän käsityksen Jyväskylästä sai.

"Nimestään huolimatta Harju ei ole harju vaan osa jääkauden aikaista Sisä-Suomen reunamuodostumaa. Harjun laelle johtavat jyhkeät kiviportaat, Neron portaat, jotka saivat nimensä jyväskyläläisen kaupungininsinöörin Oskar Neron mukaan. Näiden lisäksi Harjun viheralueella risteilee erisuuruisia teitä ja polkuja. Harjulta avautuu näkymä Jyväskylän keskustan yli Jyväsjärvelle. Aikaisemmin Harjusta otettiin maa-ainesta kaupungin rakentamiseen, ja 1940-luvulla esitettiin jopa koko Harjun poistamista ja sen hiekkojen heittämistä Jyväsjärven länsiosan täytteeksi, mutta nykyään alue on rauhoitettu puistokäyttöön.

Harjun laella kohoaa Harjun torni, vuonna 1953 rakennettu Vesilinna, josta löytyy Keski-Suomen luontomuseo, näköalaravintola ja näkötorni. Lisäksi alueella on vuonna 1926 rakennettu Harjun urheilukenttä ja kesäteatteri.

Talvi- ja jatkosodan aikana mäen päällä toimi ilmatorjunta-asema."

Ovi on kuin Frances Hodgson Burnettin kirjasta Salainen puutarha.






Löysin tällaisen Kirkon Ulkomaanavun Tekoja -kampanjan lusikan.


 

8 kommenttia:

  1. Minäkin oon noussut noita portaita ja kävellyt harjulla. Ovi on hieno. Siitä vois vaikka teettää suurennoksen ja laittaa seinälle valeoveksi:)))

    VastaaPoista
  2. Seija: Hyvä idea tuo valokuvasuurennos :)

    VastaaPoista
  3. Olet kulkenut ihan meidän nurkilla.
    Kiva kuulla Harjun historiikkiä.

    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!!

    VastaaPoista
  4. Ulla-Kristiina: Näin sitä pikkuhiljaa oppii tuntemaan uutta paikkaa :)

    VastaaPoista
  5. Tulla pitääkin piipahtaa.Mahtavat näköalat.

    Kaunis ovi,tosiaan kuin salainen puutarha.

    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  6. Sinulle on jotain kivaa blogissani.

    VastaaPoista
  7. Kauniin näköistä. Kyllä tuolla mieli lepää. Kukkaistutuksetkin ihanan runsaita. Ja löysit vielä tuon lusikan. Menikö se niin, että laitat sen sitten eteenpäin?

    VastaaPoista
  8. Hietzu, käypä kylässä, tarjoan leivoksia ;o)

    VastaaPoista