perjantai 5. maaliskuuta 2010

Keittiökoristusta

 
Halusin keittiöön jotain uutta ilmettä, tavallisen ja tylsän valkoisen seinän tilalle. Vuokra-asuntoa on hieman hankalampi alkaa maalata tai tapetoida mieleisekseen, joten päätin tuunailla keittiöön "keittiötaulut".


Ostin kaksi 40 x 30 cm valkoista maalauspohjaa, jotka päällystin vanhoilla, kellastuneilla kirjan sivuilla. Liisterillä sivut tarttuivat ja pysyivät hyvin.
Ruolailuvälineet ostin kirpparilta 0,10 euroa kappale, kaikki eri paria ja pitsinauhaa ostin kangaskaupasta.


Aluksi ajattelin jättää taulut vain pelkille kirjansivuille ja aterimille, mutta lopputulos näytti mielestäni hieman tylsältä, vaikka rusetit kokonaisuutta piristivätkin.


"Pelastin" tauluuni myös jonkun hylkäämät rihkama-aterimet Kreetalta. Tässä ne toimivat, vaikken muuten voisi kuvitellakaan tuollaisia ostavani.


Tylsyyttä hieman lievittääkseni printtasin netistä vanhoja keittokirjan kuvia ja mainoksia. Näin taulut saivat hieman väriä ja huumoria. Eräässäkin mainoksessa sanotaan "Sanokaa rouvallenne, nyt hankimme Frigidairen" Liisteriä pintaan, jotta mainokset pysyvät kiinni.


Lopputulos näyttää tältä. Ostin tauluille vielä kehys-alesta kehykset. Mielestäni taulut ovat hauskat, ja tuovat keittiöön pientä piristystä :)
 

2 kommenttia: