tiistai 1. toukokuuta 2018

Taidehistoriallista muistipeliä

Kunstmuseum Bern oli omalla listallani kaupungin odotetuin museo. Täällä oli myös kiva pieni kahvila, josta saa sekä suolaista että makeaa syötävää. Museokauppa oli täynnä ihania taidekirjoja. Sveitsin vanhimman taidemuseon (1879-) kokoelmissa on yli 4000 maalausta ja veistosta 1300-luvulta 1900-luvulle sekä mm. kymmeniä tuhansia piirustuksia, videoita ja valokuvia. En tiennyt kokoelmista etukäteen sen enempää mitä mainoslauseessa sanottiin: "sisältäen Delacroix'n, Manet'n, Monet'n, Cézannen, Braquen, Grisin, Picasson, Kleen ja Kandinskyn teoksia". Aika vaikuttavaa. 
Vaihtuvissa näyttelyissä ei saanut kuvata, mutta kokoelmanäyttelyssä sillä perinteisellä "ilman salamaa" -ohjeella. Itse asiassa museo on laittanut kokoelmanäyttelynsä myös verkkoon ja teoslistan voi nähdä täällä.
Arnold Böcklin: Pietà, 1877, öljyväri puulle.
Henri Matisse: Pianisti ja asetelma, 1924, öljyväri kankaalle.
Henri de Toulouse-Lautrec: Madame Misia Natanson pianon ääressä, 1897, öljyväri kartongille.
Franz Marc: Sininen hevonen II, 1911, öljyväri kankaalle.
Euroopan taidemuseot ovat paras muistipelikenttä omalle taidehistorialliselle kuvastolle. Treenaan muistiani aina kun mahdollista, ja yritän tunnistaa taiteilijan maalaustyylin ja aiheiden perusteella lukematta teoslappua. Esimerkiksi Franz Marc on helppo: siniset hevoset ovat tyypillinen taiteilijan attribuutti. Tämä onkin jännittävä peli, sillä koskaan et voi olla varma mitä teoksia tulet kohtaamaan.
Pablo Picasso: Unelias juomari (juovuttava annos), 1902 ja 1912/1913, öljyväri kankaalle.
Picasson taiteessa melankolinen sininen kausi on suosikkini. 
Claude Monet: Seine Argenteuilissa, 1874, öljyväri kankaalle.
Ja Claude Monet'n taide saa aina sydämen pamppailemaan. ♥
Ernest Biéler: Kuolleet lehdet, 1899, öljyväri kankaalle.
Täällä oli mukavaa huomata, että teosten provenienssit eli omistushistoriat oli laitettu näkyviin. Näin ollen teosten aitous voidaan todistaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä, kuten ranskalaisessa Elnen museossa sattui tapahtumaan. Aina on myös palkitsevaa löytää omalle taidelistalle uusia suosikkeja, kuten tämä suurikokoinen Ernest Biélerin Kuolleet lehdet. Miten kaunis!
Bernin taidemuseo oli vielä suht maltillisen kokoinen verrattuna esimerkiksi Zürichin taidemuseoon, josta myöhemmin lisää. Kokonsa puolesta teoksille malttoi antaa enemmän aikaa, ettei lopputulos ollut läpijuoksemista. Täällä sai Winterthuriin verrattuna tietoa myös englanniksi, mikäli saksantaito ei satu olemaan hallussa.

Barry - kansallissankari

Bernin museokortti kannattaa hankkia, mikäli haluaa käydä taidemuseon lisäksi jossain toisessakin museossa. Vaihtoehtoina ovat 24 tunnin tai 48 tunnin kortit. 24 tunnin kortti maksoi 28 frangia (noin 24 euroa), kun sisäänpääsy pelkkään taidemuseoon kaikkine näyttelyineen olisi maksanut 24 frangia (noin 20 euroa). Museokortin innoittamana vierailimme mm. luonnontieteellisessä museossa. Paikka on tarkoitettu toiminallisuudessaan ehkä enemmänkin lapsille ja lapsiperheille, mutta oli siellä paljon nähtävää vähän vanhemmillekin kävijöille. Esimerkiksi Barry. Kultaisessa vitriinissä oli täytetty koira. 
Barry (1800-1814).
Ensimmäinen hämmästyksen aihe oli se, että täytetty koira oli bernhardilainen. Ei se näyttänyt lainkaan sellaiselta bernhardilaiselta, jonka olin tottunut tuntemaan mm. Beethoven-elokuvissa. Tämä oli jälleen havahtuminen (koira)rotujen jalostukseen. 1800-luvulla eläneet bernhardilaiset olivat nykyiseen verrattuna kevyempirakenteisia, eikä niiden posket/huulet roikkuneet samoin kuin nyt. Nykybernhardilaiset ovatkin seurakoiria, sillä niitä ei voi käyttää pelastustehtävissä raskaan ruumiinrakenteensa vuoksi.
Tämä koira muistuttaa jo enemmän nykyisiä bernhardilaisia.
Bernhardinkoira on alkujaan sveitsiläinen vuoristokoira, jota on käytetty etsintä- ja pelastuskoirana. Rodun juuret ovat Pyhän Bernhardin luostarissa Länsi-Alpeilla, joka on ollut tärkeä kulkureitti Keski-Euroopan ja Italian välillä jo 1000-luvulta alkaen. Luostari sijaitsee miltei 2500 metriä vedenpinnan yläpuolella. Munkit käyttivät bernhardilaisia mm. vetokoirina ja avaamaan polkuja umpihankeen. Lyhytkarvainen bernhardilainen on alkuperäinen muunnos, mutta siitä jalostettiin myös pitkäkarvainen muunnos, sillä pitkän karvan uskottiin auttavan paremmin vuoriston kylmissä olosuhteissa. Pian kuitenkin huomattiin, että pitkä turkki keräsi itseensä lumipaakkuja. Tämän vuoksi luostarissa pidettiin lyhytkarvaiset pennut ja pitkäkarvaiset annettiin kuulema vuoristokylien lemmikeiksi.
Barryn merkittävyys Sveitsin kansallissankarina liittyy sen elämäntehtävään. Barry syntyi vuonna 1800 Pyhän Bernhardin luostarissa. Luostari on tarjonnut ruokaa ja suojaa kulkijoille yli tuhannen vuoden ajan ja koirat ovat pelastaneet vuoristossa yli 2000 henkeä. Korkeasta sijainnista johtuen vuoristossa on ympäri vuoden kylmää, sumua ja lunta. Barrysta kehittyi luostarin veljestölle väsymätön kumppani, joka pelasti elämänsä aikana yli 40 ihmistä paleltumiskuolemalta.
Barryn oma kuolema tarinallistettiin museossa traagiseksi vahingoksi. Sen kerrotaan lähestyneen haavoittunutta Napoleonin sotilasta, joka erehtyi luulemaan koiraa sudeksi ja pisti sitä miekallaan. Barryn pelastettava koituikin lopulta sen kohtaloksi. Barry kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Tämä on kuitenkin vain legenda.
Foundation Barry -sivuilla kerrotaan toisenlaista tarinaa. Barry siirrettiin vanhuudenpäivillään Berniin 1812, jossa se kuoli kahta vuotta myöhemmin 1814. Pyhän Bernhardin luostarin priori halusi Barryn säilyvän myös jälkipolville, ja täytätti sen Bernin ensimmäiseen luonnontieteelliseen museoon 1815. Tuohon aikaan eläinten täyttäminen oli haastavaa, sillä välineet olivat rajalliset. Barry oli rujo ilmestys alkuperäisestä, kunnes vuonna 1923 eläintentäyttäjä Georg Ruprecht sai tehtäväkseen muokata mallia uudelleen. Ruprecht rakensi koko koiran muotin uudelleen, johon ei enää tarvittu Barryn alkuperäistä kalloa. Se saatiin säilytettyä ehjänä ja se on nyt esillä täytetyn Barryn vieressä.
Bernhardinkoiria luostarissa 1913. Kuva täältä.
Bernhardinkoira on ollut Sveitsin kansalliskoira vuodesta 1887. Barry on ehdottomasti tunnetuin rotunsa edustaja maailmassa. Sen kuuluisin pelastustehtävä liittyi paleltuneeseen poikaan, jonka se löysi jääluolasta. Koira lämmitti poikaa kehollaan niin kauan, että sai viimein pojan selkäänsä ja kuljetettua hänet turvaan. Barrysta on tehty useita kirjoja ja elokuvia. Pyhän Bernhardin luostarissa on aina yksi koira, joka on nimeltään Barry.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Berner Münster

Lintuperspektiiviin pääsee kiipeämällä Sveitsin korkeimpaan kellotorniin, Berner Münsteriin. Katedraali on pyhitetty pyhälle Vincentille ja sen rakentaminen aloitettiin 1421. Arkkitehtina toimi alkuvaiheessa Matthäus Ensinger (1390-1463). Rakennushanke saatiin lopullisesti päätökseen 1893, jolloin 100 metrinen torni valmistui. Katedraali itsessään on Sveitsin suurin kirkkorakennus. Järjestyksessään se on kolmas tällä paikalla sijaiseva kirkko.
Goottilaisen katedraalin näyttävin ilmestys on sen keskimmäinen portiikki, ja etenkin tympanon, joka on täynnä maalattuja veistoksia. Ne ovat kopioita, sillä alkuperäiset ovat turvassa ympäristötekijöiltä Bernin historiallisessa museossa.
Tympanonin vasemmassa reunassa paratiisin portti, keskellä arkkienkeli Mikael miekka kädessään ja oikealla helvetti. Vasemmassa alareunassa siunatut ja oikeassa alareunassa pahuus.
Keskellä Justitia oikeuden miekka kädessään ja vaaka vasemmalla puolellaan.
Typerät neitsyet.
Gargoili eli vedensyöksijä kuristaa merenneitoa.
Pääsy torniin ja näköalatasanteelle maksaa 5 frangia eli hieman päälle 4 euroa. Kipuaminen kannattaa, mikäli ei pelkää korkeita paikkoja, sillä kapea kiviportaikko muuttuu puolivälissä ikkunalliseksi maisemaportaikoksi, mutta ilman laseja. 
Rakastan goottilaisia kirkkoja. Niissä on runsaasti koristeluja, mutta yleisilme on kuitenkin kevyempi kuin barokkikirkoissa.
Zytgloggen korjaus kestää kesäkuuhun 2018 saakka.
Maisemat huipulta ovat upeat. Näköalatasanteen pääsee kiertämään kokonaan ympäri, jolloin avautuu tuhansien punatiilikattojen meri. Horisontissa kohoaa vuoristo, joka uhkaa kadota pilvien taakse. Mielenkiintoinen yksityiskohta tornista on se, että siellä asuivat ns. torninpitäjät vuoteen 2007 saakka.
Etualan linnamainen rakennus on Bernin historiallinen museo.
Kirkon sisätiloissa ei saa valokuvata, mikä tuntui olevan käytäntö myös Zürichin kuuluisimmissa kirkoissa. Tornista laskeutuessa näki parista ikkunasta kuitenkin jo sisälle kirkkoon, jolloin sain napattua muutaman kuvan. Tämä on mielestäni Bernin ehdottomin nähtävyys. 
Kirkon edessä olevalla Münsterplatzilla sijaitsee suihkulähde, jonka pylvään päässä seisoo Mooses-veistos. Kymmentä käskyä kannatteleva veistos (1791) osoittaa toista käskyä, joka kieltää toisten jumalten palvonnan, mikä oli yksi tärkeimmistä reformaation ohjenuorista. Huvittavaa veistoksessa on myös se, kuinka ovelasti siinä on yhdistetty sädekehä ja sarvet. Sarvet on siis muotoiltu sädemäisiksi. Tämä perustuu sekaannukseen, jossa sattui heprean käännösvirhe. Hieronymuksen kääntäessä 300-luvulla Vulgataa eli latinankielistä raamatunkäännöstä, hän luki virheellisesti sanan kirkkaus/loisto tilalle sarvet. Konsonanttikirjoituksessa heprean kielen sanat qaran (loisti) ja qeren (sarvet) ovat lähellä toisiaan. Tässä Münsterplatzin veistoksessa on kekseliäästi yhdistetty molemmat, huolimatta valmistusmisajankohtaan nähden siitä kumpi käännös oli oikein. Toisessa Mookseksen kirjassa sanotaan: "Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa." (2. Moos 34:29)
Matka jatkuu!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Einsteinhaus

Bernissä ei voi olla törmäämättä Albert Einsteiniin (1879 Ulm, Saksan keisarikunta - 1955 Princeton, Yhdysvallat). Hän näkyy mm. julisteissa, museoissa, pronssiveistoksissa ja turistikaupoissa. Einstein asui, opiskeli ja työskenteli Sveitsissä useita vuosia 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. 
Kramgasse No. 49 sijaitseva Einsteinhaus on kahden kerroksen asunto, joka oli Albert Einsteinin, hänen puolisonsa Mileva Marićin ja heidän poikansa Hans Einsteinin vuokrahuoneisto vuosina 1903-1905. Kapean käytävän katto on maalattu Linnunradan näköiseksi. Portaat johtavat toiseen kerrokseen, jossa on lipunmyynti ja olohuone. 
Museo oli paljon pienempi kuin odotin ja pienoinen pettymys, sillä varsinaisesti esillä ei ole juurikaan mitään Einsteinin alkuperäisestä kodista. Olohuone on sisustettu aikakaudelle tyypillisillä huonekaluilla ja seinillä on valokuvia Einsteinin lapsuudesta ja perhe-elämästä.  
Näyttelytekstit valottavat saksan lisäksi onneksi myös englanniksi Einsteinin elämää keskittyen luonnollisesti Bernissä ja Sveitsissä vietettyihin vuosiin. Ainut sisustettu näytteytila oli siis toisen kerroksen olohuone. Kolmannessa kerroksessa oli lähinnä vain näyttelytekstejä ja mainoksenomaisesti museokaupassa myytäviä tuotteita (kuten mukeja ja lippiksiä).
Einstein kirjoittautui lokakuussa 1896 Zürichin Teknillisen korkeakoulun osastolle VI, jossa koulutettiin matematiikan ja luonnontieteiden opettajia. Samalla osastolla opiskeli 23 oppilasta, joista yksi oli hänen tuleva vaimonsa Mileva Marić. Hyvistä opettajista huolimatta Einstein laiminlöi opiskelujaan eikä käynyt erityisen aktiivisesti luennoilla, koska kuvitteli, ettei fyysikko tarvitse matematiikasta kuin perustiedot. Einstein valmistautui kesälomalla yhdessä tyttöystävänsä Mileva Marićin kanssa pian koittaviin vuoden 1900 diplomitöihin. Einstein käsitteli työssään lämmön johtumista. Myöhemmin hän työskenteli opettajana, niin yksityisenä kuin kouluissakin. Einstein toimi Bernin patenttitoimistossa 3. luokan asiantuntijana, ja hänen työnkuvaansa kuului elektromagneettisille laitteille tehtyjen patenttihakemusten arviointi.
Työpaikan varmistuminen Bernissä olisi suuri helpotus rahavaikeuksissa olevalle Einsteinille ja hänen tulevalle puolisolleen Mileva Marićille, sillä Marić odotti heidän esikoistaan. Einsteinin asuessa Bernissä ja pitäessä väliaikaisesti yksityiskoulua vuokran kattamiseksi Marić synnytti tyttölapsen äitinsä ja isänsä luona Novi Sadissa. Einstein ymmärsi tuolloin, ettei lapsen saaminen niin nuorena ja varsinkin avioitumattomana ollut sopivaa. Tilanne oli vaikea Einsteinin vanhemmille, jotka olivat hyvin vihoissaan sekä poikansa vaimolle että tämän perheelle. Aika patenttivirastossa oli Einsteinille erityisen surullinen, sillä hänen isänsä kuoli. Hän oli kuitenkin saanut isältään luvan avioitua Mileva Marićin kanssa.
Bernin patenttiviraston työvuosina Einstein sai valmiiksi neljä suurta työtä. Kaikki valmistuivat samana vuonna 1905. Töihin kuuluivat suppea suhteellisuusteoria, valosähköinen ilmiö, Brownin liike sekä massan ja energian verrannollisuus (E=mc²), joka kuitenkin usein liitetään suppeaan suhteellisuusteoriaan. Kaikki työt saivat muiden fyysikoiden huomion. Työ patenttivirastossa ei ehkä ollut Einsteinille kovin haastavaa, mutta sen ansiosta hänelle jäi aikaa uusimpien fysiikanteorioiden lukemiselle ja omalle itsenäiselle ajattelulle. Tämän uskotaan olleen merkittävä asia hänen vuonna 1905 julkaisemiensa teorioiden kehittymisen kannalta. 
30. huhtikuuta 1905 Einstein sai valmiiksi väitöskirjansa Zürichin teknillisellä yliopistolla. Hänellä oli jo mainetta tunnettujen fyysikkojen keskuudessa, ja ihmeteltiinkin, miksi hän yhä työskenteli patenttivirastossa. Einstein otti vastaan 15. lokakuuta 1909 työn Zürichin yliopiston professorina ja sai kunniatohtorin arvon jo ennen tehtävään astumista. Mukaansa hän otti vaimonsa ja lapsensa, Hans Albertin.
Kaikella kunnioituksella Einsteinin elämäntyötä kohtaan, minä olin itse asiassa kiinnostuneempi hänen vaimostaan Milevasta. Nainen, joka aloitti lääketieteen parissa, mutta siirtyi teknilliseen korkeakouluun, jossa oli vuosikurssinsa ainut naisopiskelija. Hänen arvosanansa fysiikassa olivat erinomaiset, mutta menetetyn ajan ja raskauden vuoksi hän ei läpäissyt yliopiston loppukoetta edes toisella yrittämällä. Tammikuussa vuonna 1902 hän synnytti Lieserl-tyttären ja meni naimisiin Einsteinin kanssa 6. tammikuuta 1903. Einstein ja Marić erosivat virallisesti 1919 elettyään sitä ennen viisi vuotta erossa.
Einsteinien perhe-elämässä ihmetytti myös lasten kohtalo. Ensimmäinen lapsi, Lieserl-tytär (1902-1903), jätettiin ilmeisesti Milevan vanhempien luo, jossa hän kävi synnyttämässä. Lapsi oli todennäköisesti tarkoitus antaa adoptioon, sillä Albert ja Mileva eivät olleet tuolloin vielä naimisissa. Einstein ei ehtinyt koskaan nähdä tytärtään. Tiedot Lieserlistä paljastuivat ensimmäisen kerran vasta vuonna 1986, jota ennen ensimmäiseksi lapseksi oli merkitty Hans Albert (1904-1973).  Kolmas lapsi Eduard syntyi vuonna 1910 Zürichissä.
Perhe-elämä pyyhki Milevan haaveet omasta tieteellisestä urasta, vaikka siihen olisi ollut hyvät lähtökohdat. Hän joutui seuraamaan vierestä miehensä menestystä. Joidenkin lähteiden mukaan Milevan uskotaan myös auttaneen Einsteinia teorioidensa matemaattisessa puolessa.
Vaikka Einsteinhaus oli näyttelyllisesti pettymys, sieltä sai silti melko tiiviissä paketissa yleistiedot sekä Einsteinin historiasta ja urasta myös Milevan elämästä. Huoneistoa (museota) ylläpidetään ilmeisesti yhdistysvetoisesti ja sponsori/lahjoitusvaroin, joten ymmärrän, että lopputulos ei ole verrattavissa ammatillisesti hoidettuihin museoihin. Mahtavaa kuitenkin, että kävijämäärät ovat olleet kasvussa lähes joka vuosi vuodesta 2005 alkaen (2005: 27 068 kävijää, 2016: 57 250 kävijää). Ja kävijämäärät ovat vaikuttavia kyseisen paikan kokoon ja sisältöön nähden.

Seuraavassa postauksessa katsellaan Berniä lintuperspektiivistä.