lauantai 27. elokuuta 2016

Vasamuseet

Listasimme etukäteen Tukholmaa varten omia suosikkikohteitamme, joista sitten valittiin yhteinen matkaohjelma. K:n listalla oli Vasamuseet ja mikäs siinä, en ollut itse aiemmin museossa käynyt. Jo Uudessakaupungissa huomasin, ettei merihistoria ole oikein millään lailla tuttua järvien ja metsien keskelle syntyneelle, joten Vasamuseetissa oli paljon uutta.
Tältä Vasa-laiva olisi kenties näyttänyt täysissä purjeissaan.
Toki tiesin etukäteen esimerkiksi sen, että laiva upposi neitsytmatkallaan 1628. En kuitenkaan tiennyt, että laiva on maailman ainut säilynyt esimerkki 1600-luvulla rakennetuista laivoista tai sitä, että uppoaminen tapahtui jo 15 minuutin kuluttua sen lähdöstä. Ulkopuolelta katsoen museo ei näyttänyt suuren suurelta, mutta silmien tottuessa auringon jälkeen hämärään tilaan ja pääsaliin astuessa häkellyin täydellisesti. Uskomattoman kokoinen ilmestys!
Ensikokemus kipristeli vatsanpohjassa. Samaan aikaan sekä kaunista että surullista. Tuulenpuuska kaatoi mahtavan sotalaivan, kun merivesi tulvi sisään tukinaukoista. Ne oli asetettu auki tervehdyslaukauksia varten. Alus vei mukanaan 150 hengen miehistöstä 30-50 henkilöä. Nykyisin uskotaan, että uppoamisen syynä oli paitsi väärin rakentaminen myös väärin purjehtiminen. Alus oli epävakaa, kun painopiste sijaitsi liian korkealla. Jos tukinaukot olisivat olleet kiinni, vesi ei olisi päässyt sisään asekannelle.
Suurin osa Tukholman 10 000 asukkaasta katseli 10. elokuuta 1628 laivan lähtöä satamasta ja sen uppoamista.
Laivan rakentaminen aloitettiin hollantilaisen Henrik Hybertssonin johdolla, jolla oli apunaan puuseppiä, kuvanveistäjiä, maalareita, lasittajia, purjeentekijöitä, seppiä ja monien muiden ammattien edustajia. Laiva oli siis monella tapaa käsityön taidonnäyte ja kokonaistaideteos. 1600-luvun laivat eivät olleet vain sotakoneita vaan ne olivat myös kelluvia palatseja. Hybertsson vastasi Vasa-laivan muotoilusta, mutta ilman piirustuksia. Aluksen rakentamisessa käytettiin perusmittoja ja ulottuvuuksia, joka oli hollantilainen tapa valmistaa laivoja. Mittasuhteista keskusteltiin kuninkaan kanssa, joka hyväksyi suunnitelmat. Asiakirjoista on käynyt ilmi, että Vasan piirustuksia muutettiin töiden aloittamisen jälkeen, mikä tuotti rakentajille ongelmia. Kuningas Kustaa II Adolf halusi laivaan normaalia enemmän tykkejä. Tämän vuoksi laivaan valitut mitat eivät olleet enää sopivia ja mm. Vasan pohja täytettiin isoilla kivillä, joiden oli tarkoitus pitää alus vakaana vedessä.
Vasa-laiva rakennettiin muuttuvan sotataistelutekniikan keskellä. 1500-luvulla laivat rakennettiin vielä lähitaistelua varten ja sotamiehet pysäyttivät toistensa aluksia. Tällöin oli tärkeää, että laivan perä oli korkea, jotta miehistö sai sen suojista ammuttua matalammalla olevia aluksia, ja sen jälkeen valloittamaan laivan. 1600-luvulla strategia muuttui, kun laivan kyljet käännettiin vastakkain ja tuli avattiin jo kaukaa. (No tämän olin oppinnut Pirates of the Caribbean elokuvista.) Vasa-laivassa yhdistettiin nämä kaksi taistelutaktiikkaa.
Vasa-laiva oli täynnä koristeellisia ja värikkäitä veistoksia ja yksityiskohtia.
Itse laivan historiaan ja rakentamiseen perehtyminen oli mielenkiintoista, mutta elämä 1600-luvun laivoilla ja Vasasta löytyneet esineet tekivät historian eläväksi. Välillä aluksen edessä seisominen tuntui epätodelliselta. Sen koko ja koristeellisuus oli huikeaa. Kuten antiikin valkoisten marmoriveistosten äärellä, myös Vasa-laivan edessä joutui kuvittelemaan puulaivan kirkkaissa väreissä. Vasa-laivan mukana löydettiin 14 000 irrallista puuesinettä, joista 700 oli veistoksia.
Livet ombord -esitteli elämää laivassa, sen tiloja, miehistön asuja ja esineitä.


Laivasta löydettiin vain yksi kultainen esine. Sormus on saattanut kuulua vara-amiraali Erik Jönssonille.
Ajanvietettä laivoilla.
Välillä laivasta kertova tieto oli esine- ja historiapainotteisia, jolloin inhimillisyys meinasi unohtua. Laiva todella upposi ja se vaati usean kymmenen ihmisen hengen. Todellisuus iskee museon alimmassa kerroksessa, jonne on tehty viimeinen leposija laivan hylystä löytyneille luurangoille. Luurangot on inhimillistetty nimeämällä ne löytöjärjestyksen mukaan: Adam, Beata, Cesar... 
Johan oli iältään 45-50-vuotias ja 166 cm pitkä. Laadukkaasta villakankaasta olleet fragmentit kertovat hänen olleen korkea-arvoisessa asemassa. Johanilla oli ollut kova elämä. Rikkonainen lonkka ja murtunut jalka tekivät hänen kävelystään todennäköisesti ontuvan.
Ansikte mot ansikte -näyttely kertoo paitsi osteologisista ja arkeologisista löydöistä sekä DNA-tutkimuksesta, se herättää laivan mukana kuolleet myös eräällä tavalla henkiin uudelleen. Uskomattoman aidon oloiset kasvorekonstruktiot ovat taiteilija ja kuvanveistäjä Oscar Nilssonin käsialaa, ja niiden toteuttamisen mahdollisti Vasamuseets vänner.
Gustav oli iältään 40-45-vuotias ja 160 cm pitkä. Gustavista ei ole säilynyt erityisiä löytöjä tai esineitä, jotka kertoisivat hänen elämästään. Sen sijaan hänen luurankonsa on miltei vahingoittumaton. Hän oli lyhyt ja hänen selkärankansa näyttää merkkejä kovasta työstä tai sairaudesta.
Yksi uskomattomammista tiedoista oli se, että laivoissa parturi toimi myös lääkärinä...! Taistelu- ja ampumahaavat, sirpale- ja palovammat, ompelut ja leikkaukset olivat hänen vastuullaan. Amputaatiot tehtiin ilman minkäänlaista puudutusta. 1600-luvun meritaisteluista kertova Strid! -näyttely oli melko karua kierrettävää, vaikka Vasa ei itse taisteluihin saakka koskaan ehtinytkään.
"Jotkin neljästä laivastamme muuttuivat verentahrimiksi teurastamoiksi,
jotka täyttyivät kaatuneista ja vakavasti haavoittuneista,
sekä kädettömistä että jalattomista. Ruumita kellui vedessä."

- Silminnäkijän lausunto Femernin meritaistelussa 1644 -
Kopio Tukholman kuninkaanlinnassa pidetystä uppoamisen syyn kuulustelupöytäkirjasta, joka järjestettiin 5. syyskuuta 1628. Alkuperäinen dokumentti sijaitsee Tukholman kansallisarkistossa.
Vasan nosto-operaatiossa käytettyjen sukeltajien puvut painoivat miltei 100 kiloa.
Vasan nostoyrityksistä ja lopullisesta onnistumisesta 1961 kertova osuus oli museaalisesti mielenkiintoinen. Muistan, että Vasa-laivaa käytettiin esimerkkinä museologian kurssilla, jossa kävimme läpi konservointia ja säilyttämistä. Tämän vuoksi tiesin etukäteen kuinka haasteellinen prosessi monta sataa vuotta merenpohjassa olleen puualuksen säilyttäminen staattisessa tilassa museotyöntekijöille ja tutkijoille on. Suolaisen meriveden haihtuminen puurakenteista ja puun halkeaminen olivat vain pari ongelmaa loputtomassa projektissa, jotta laiva saataisiin säilytettyä myös jälkipolville. Aluksi laivaa suihkutettiin vedellä. Lopulta säilöntäaineeksi valittiin polyeteeniglykoli (PEG), vesiliukoinen vahamainen tuote, joka hitaasti tunkeutuu puuhun ja syrjäyttää veden. Puuosien suihkuttaminen polyeteeniglykolilla jatkui 17 vuotta, jonka jälkeen se on saanut kuivua 9 vuoden ajan. Myös 1600-luvun rautapultit joudutaan vaihtamaan uusiin. Ruostuessaan rauta tuhoaa puuta, jonka vuoksi niiden tilalle vaihdetaan ruostumattomasta teräksestä olevat pultit.

Niin upea ilmestys kuin Vasa-laiva itsessään kävijöille onkin, museotyöläisenä annan kaiken kunnian ja arvonannon jokaiselle laivan konservointiin, säilyttämiseen ja tutkimukseen osallistuneelle. Prosessi ei pääty koskaan, mutta onneksi kehittyvä tiede ja tekniikka auttavat Vasan säilyttämisessä. Vasamuseet oli mukava tutkimusmatka näyttelyiden maailmaan myös oman työn näkökulmasta.

Tack Vasamuseet för fantastisk upplevelse!

Borta bra men hemma bäst

Hälsningar från Stockholm! Naapurissa oltiin muutama päivä täydellisissä kesälomatunnelmissa. Takkia en ottanut reissuun mukaan lainkaan ja hyvä niin, sillä lämpöasteet olivat +20 paremmalla puolella. Viimeisenä päivänä sateenvarjoa tarvittiin noin kymmenisen minuutin ajan, mutta muuten sää oli ihanteellinen. 
Turusta lähtiessä kotimaa toivotteli hyvää matkaa upealla auringonlaskulla. Tukholma täyttyi museoista ja loputtomista askelista. Kesken matkan yllätyksiä aiheuttivat poliisien sulkemat kadut. Pidempään jatkunut erikoistilanne laittoi jo miettimään jotain ikävää, kunnes uutisista selvisi, että Yhdysvaltojen varapresidentti Joe Biden oli vierailulla kaupungissa. Useita katuja oli poikki ja ilmatila suljettu, aluetta tarkkailevia helikoptereita lukuun ottamatta.
Tämä oli siitä erikoinen kulttuurivierailu, etten käynyt yhdessäkään kirkossa sisällä. Monta kirkkoa näytti olevan julkisivu/kattoremontissa huppujen ja verkkojen alla. Pääkohteina olivat museot ja kaupungin kirpparitarjonta (josta kenties lisää myöhemmin). 
Ennen matkaa olin ihan superiloinen siitä, että selvisin yhteydenotoista på svenska! Kirjoittelin nimittäin etukäteen muutamalle museolle, että täällä olisi yksi suomalainen Hurmioitunut (hon skriver bara på finska) kiinnostunut tulemaan vierailulle ja tekemään blogijuttua. En tiedä yhtään menivätkö prepositiot ynnä muut ihan oikein, mutta kun sain iloisia vastauksia tervetulotoivotusten kera, ei sillä liene ollut niin väliä. Tultiin ymmärretyksi puolin ja toisin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen todellinen ruotsin kielitesti sitten lukion ja sen yhden pakollisen yliopistoruotsin jälkeen.
Blå Porten oli herkullinen ja kaunis lounaspaikka!
Donnan vinkeillä olin piirtänyt karttaan joitain Södermalmin kohteita, kuten Mäster Mikaels Gatanin ja Glasbrukstäppanin. Eipä tuonne olisi kenties ilman vinkkejä eksynytkään. 
Lyhyt kadunpätkä on nimetty Mikael Reisuerin mukaan, joka asui kyseisellä kadulla ja toimi kaupungin pyövelinä vuosina 1635-1650. Kadun päässä pilkottava Katariinan kirkko vaurioitui vuoden 1723 suuressa tulipalossa, jolloin alueelta tuhoutui myös useita puutaloja. Tämän myötä kaupunki määräsi tulipalovaaran vuoksi rakennettavaksi ainoastaan kivitaloja. Määräyksiä ei kuitenkaan täysin noudatettu ja Mäster Mikaels Gatanin talot valmistuivat 1729. 1900-luvun alussa nämä puutalot olivat osa ahdasta slummialuetta ja purku-uhan alla. Vuosien 1979-1980 kunnostustyöt pelastivat talot ja ne toimivat nyt sekä suojelualueena että esimerkkinä 1700-luvun rakennuskannasta.
Mäster Mikaels Gatan päätty pieneen Cornelispuistoon. Puisto on saanut nimensä hollantilais-ruotsalaisesta säveltäjä-trubaduurista Cornelis Vreeswijkista (1937-1987).
Toinen pieni puisto, jonne Donna ohjasi, on Cornelispuiston ja Katariinan kirkon välissä sijaitseva Glasbrukstäppan (aiemmin Glasbruksklippan). Puiston loi 1950-luvulla maisema-arkkitehti Erik Glemme ja se kunnostettiin 2006.
Loma oli onnistunut, mutta oli kyllä mukavaa palata suurkaupungista takaisin vähän hiljaisempaan kotimaahan. Seuraavissa postauksissa vieraillaankin sitten Tukholman museomaailmassa. 

Tervetuloa mukaan!

maanantai 22. elokuuta 2016

Matkalla

Bussissa istumisesta ja sitä myötä aikataulujen mukaan kulkemisesta on tullut rutiinia. Siinä määrin, että viikonloppuisin polkupyöräily tuottaa hurjan vapauden tunteen. Tuuli hiuksissa, helmat hulmuten ja saa ajella juuri niitä reittejä kun huvittaa, juuri silloin kun huvittaa. Bussimatkailun rutiini ei ole kuitenkaan tarttunut maisemien ihasteluun. Samaiset maisemat tuntuvat yhtä kivoilta katsella kerta toisensa jälkeen. Sitä paitsi ei ne maisemat koskaan ole ihan samanlaisia, kun voi seurata vuodenkiertoa. 
Nyt matkataan lomalle, palataan loppuviikosta! :)