perjantai 20. huhtikuuta 2018

Kodikas Bern

Sveitsin pääkaupunki sijaitsee kauniilla paikalla Aare-joen kainalossa. Kaupungin perusti 1191 herttua Berthold V, joka perimätiedon mukaan nimesi kaupungin ensimmäisen metsästysretkellä kaatamansa eläimen mukaan. Karhu (Bär --> Bärn) näkyy edelleen paitsi kaupungin vaakunassa myös joen rannalla asustelevissa ruskeakarhuissa. Pääkaupungin aseman Bern saavutti vuonna 1848. Syvempiä tunnelmia ja ajatuksia sveitsiläisyydestä voi lukaista Jaakon Karhun Kainalossa-blogitekstistä.
Tuli tuhosi kaupungin puutalot 1405, jonka jälkeen keskusta rakennettiin uudelleen kivestä. Tämä kivitalojen aikakausi näkyy katukuvassa edelleen, jonka vuoksi Bernin historiallinen keskusta valittiin UNESCON maailmanperintölistalle vuonna 1983. 
Ihastuin Berniin ensinäkemältä. Pääkaupunkitittelistä huolimatta 126 000 asukkaan Bern on kodikas ja lämminhenkinen. Ihmismassat eivät vyöryneet päälle, kaikki on kävelymatkan etäisyydellä, Aare-joki ympäröi keskiaikaisen keskustan ja kaduille on ripoteltu tasaisin välimatkoin värikkäitä suihkulähteitä. 
Suihkulähteiden lisäksi kaupungissa on valtava määrä katettuja jalkakäytäviä. Rakennusten reunamilla kulkee useamman kilometrin verran kivikaarisia ostoskatuja, joiden pikkuputiikit ja kahvilat levittäytyvät parhaimmillaan kaduille saakka.
Turkoosina kimaltavan Aare-joen ympäristö on niin kaunista, että kovin montaa metriä ei malttanut kävellä ennen kuin piti jälleen pysähtyä valokuvaamaan maisemia. Kalliin shoppailun sijaan suosittelenkin (museoiden lisäksi) kävelyretkiä ympäri kaupunkia. 


 Seuraavaksi tutustutaan kenties kaupungin kuuluisimpaan asukkaaseen.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Monipuolinen Gewerbemuseum

Winterthurin mieleenpainuvin museokokemus oli ehdottomasti aivan Stadtkirchen takana sijaitseva Gewerbemuseum. En tiedä miten tuo kääntyisi virallisesti suomeksi, mutta esillä oli kaikkea käsi- ja taideteollisuudesta materiaaleihin, tekniikkaan ja designiin. Ihan huikea kokonaisuus! 
Materiaaliarkisto. Tietokoneiden vieressä oli kapeita hyllyjä, joista sai vedettyä esille kaikenlaisia materiaaleja kosketeltaviksi.
Aloitimme museoon tutustumisen ylimmästä kerroksesta, jossa oli esillä niin sanottu materiaaliarkisto. Täällä sai koskea, testata ja haistella. Esillä oli valehtelematta kaikki maailman materiaalit: lasi, keramiikka, muovi, erilaiset metallit, nahka, paperi, puu, kasvit, pigmentit, tekstiilit... Näyttelyä markkinoitiin interaktiivisena tutkimuslaboratoriona kaikenikäisille, ja sitä se olikin. Kävijät saivat testata mm. eri materiaalien sähkön- tai magneetinjohtamiskykyä ja verrata niitä toisiinsa. Tilassa oli monien kokeilupisteiden lisäksi useampia tietokoneita, joilla sai etsiä lisätietoa online-tietokannasta, joka sisältää yli 1000 materiaalinäytettä ja perusteelliset tiedot.
Kultaa, hopeaa ja kuparia.
Matteo Gonet: Lasinen ilmapallo, 2011.
En tiennyt, että Pingu on sveitsiläinen!
Turvalliset rullaluistimet?
Asbestikuitua.
Tässä sai testata kuinka lyijy, rauta, alumiini, kupari ja hopea johtavat(ko) sähköä.
Hopea johtaa sähköä.
Trix ja Robert Hausmann: Seven Codes -baarikaappi, 1978, päärynä- ja vaahterapuu, intarsia, peili.
Vaihtuvana näyttelynä oli Cupboard Love. Tämäkin oli ihanan erilainen ja kekseliäs kunnianosoitus niinkin arkiselle esineelle kuin kaappi. "Yritämme päästä siitä eroon, mutta emme voi elää ilman sitä. Se voi olla edustava esine tai epämiellyttävä välttämättömyys, mutta kaappi on aina ollut käytännöllinen huonekalu monenlaisissa muodoissa ja toiminnoissa. Se toimii säilyttämisen, turvallisuuden ja järjestyksen paikkana, ei pelkästään tavaroille vaan myös tiedolle, muistoille ja salaisuuksille." Kuinka hyvin sanottu! Näyttely toi esille kaappien eri puolia historian, suunnittelun, nykytaiteen, elokuvan ja kulttuurihistorian kautta. 
Marilyn Monroe, 1952. Kuva: Philippe Halsman (1906-1979), Keystone/Magnum Photos.
Erwin Wurm: Hypnoosi II (takki), 2008.
Erwin Wurmin Hypnoosi-kaappi oli ensinäkemältä pelottava. Olin ihan varma, että kaapin sisältä hyökkää ihminen säikyttelemään, kun astun lähemmäs teosta. Mutta ei onneksi. Ketään ei ollut oikeasti sisällä.
Jannis Kounellis (1936-2017): Nimetön (Vaatekaappi, jossa muurattu ovi), 1969-1982.
Vasemmalta oikealle Maarten Baas: Carapace wardrobe, 2016; Tuntematon: Rahakirstu, 1600-luku; Nika Zupanc: Longing Capinet, 2017.

David Bowie (1947-2016): Lazarus, 2016.
Näyttelyssä sai kuunnella ja katsella David Bowien viimeiseksi jäänyttä musiikkivideota Lazarus. Musiikkivideon lopussa Bowie katoaa kaapin sisälle ja vaikuttaa siltä kuin se ennakoisi tulevan kuoleman.
Myös näyttelykävijä sai astua ja kadota kaapin sisälle. Siellä ei onneksi odottanut kuolema, vaan värikylläinen vaatteiden ja asusteiden kirjo! Kun kaapista astui ulos, sai halutessaan ottaa kaapin edessä olevalla kameralla kuvan asun lopputuloksesta. Laite vain oli valitettavasti epäkunnossa. Seinälle oli kuitenkin päässyt hyvä kavalkadi erilaisia asuja.
Konrad Kellenbergin kellokokoelma.
Gewerbemuseumin alimmassa kerroksessa sijaitsee myös Winterthurin Kellomuseo. Konrad Kellenbergenin (1907-1976) kellokokoelma ja Oscar Schwankin (1937-) taskukellokokoelma muodostavat pysyvän kellonäyttelyn rungon. Loppuvuodesta 2017 järjestimme RIISAssa yhteistyötapahtuman Suomen Kellomuseon kanssa. Aika Päivä -tapahtuma liittyi talviaikaan siirtymiseen, ja kaikki halukkaat saivat tuoda kellojaan arvioitavaksi RIISAan. Kelloarvioinneista vastasivat Suomen Kellomuseon kellohistorian asiantuntija Veikko Ahoniemi sekä kello- ja kultaseppä Jan Roos. Täällä Winterthurin Kellomuseossa mietin koko ajan, kuinka kyseiset herrat olisivat olleet innoissaan kaikesta näkemästään. Sillä minäkin olin! Vaikka en tiedä kelloista tuon taivaallista. Nämä olivat ihan uskomattomia käsityön ja tekniikan taidonnäytteitä....! Joten lämpimät Sveitsi-terveiset näiden kuvien myötä sinne Espoon Kellomuseoon! Kellenbergenin kellonäyttelyssä olevat kellot ajoittuvat 1400-luvulta 1800-luvulle ja osa kelloista toimi edelleen. Esimerkiksi punttikellot raksuttivat ja ilmoittivat tasatunneista (vai lienevätkö ilmoittaneet puolikkaista...?).
Rautaiset tornikellot, Winterthur, 1530, Laurentius Liechti.
Tellurium, 1785, Phillip Mätthaus Hahn (1739-1790). Mekaaninen kiertoratamalli, jossa on aurinko, maapallo ja kuu.
Astronominen kello, Augsburg, 1600. Kello on kello- ja kultaseppätaiteen huippuosaamista.
Monimutkainen kellotaulu toi mieleen Prahassa nähdyn valtavan astronomisen kellon.
Oscar Schwankin taskukellokokoelma.
Pienemmässä huoneessa oli esillä Oscar Schwankin taskukellokokoelma. Nämä olivat mielestäni enemmän taideteoksia kuin kelloja. Miniatyyrikoossa mm. emalimaalausta, filigraanikoristelua, puukaiverrusta jne. Näyttelyn aarteet ajoittuvat 1500-luvulta 1900-luvulle.
Kultaemalikello, joka on samalla soittorasia. Geneve, noin 1805. Takakansi.
Kultaemalikellon etupuoli.
Kuriositeettikello. Norsunluinen taskukello puukuoressa. Kirov (entinen Vjatka), Venäjä, noin 1850.
Hopeinen kello, noin 1700, Puola. Augustin Metzgen. Tästä käytettiin saksankielistä nimeä Karossenuhr ja Kutschenuhr, mutta en tiedä sen virallista nimeä suomeksi.
Tämä oli niin erilainen ja inspiroiva, monia näkökulmia yhdistelevä museo, että olisi hauskaa olla siellä itsekin töissä! Suosittelen ehdottomasti mikäli matka suuntautuu joskus Winterthuriin. Ainut miinuspuoli museossa on se, että tekstit ovat vain saksaksi.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Winterthur - Stadtkirche

Winterthurin vanhan kaupungin keskusta oli mukavan pieni ja vihreä. Zürichistä Winterthuriin pääsee junalla noin 20 minuutissa.  Kävelymatkan etäisyydellä on Oskar Reinhartin museon lisäksi mm. Kunsthalle, Kunstmuseum, Gewerbemuseum sekä raatihuone ja kaupungintalo. Tiedekeskus Technorama on myös kehuttu paikka, mutta sinne emme tällä visiitillä vielä ehtineet.
Winterthurin kaupunki perustettiin 1180 Hartmann III von Dillingenin toimesta. Kaupungin historia pohjautuu mm. tekstiili- ja koneteollisuuteen, mutta sillä on pitkä historia myös kulttuurikaupunkina. Se palkittiin mm. 1989 valtakunnallisella Wakker-palkinnolla, joka huomioi arkkitehtuuria kehittävät ja kulttuuriperintöä säilyttävät kaupungit. Winterthurin kamariorkesteri on Sveitsin vanhin orkesteri (1875-), joka soittaa myös Zürichin oopperassa. Ja kaupungissa on syntynyt mm. taidehistorioitsija Heinrich Wölfflin (1864-1945).

Winterthur ei (vielä?) ole kovin korkealla turistioppaissa, mikä johtuu osittain siitä, että kaupungissa on rajallisesti majoitusvaihtoehtoja. Zürichin läheisyys antaa kuitenkin loistavat mahdollisuudet päivämatkailulle, ja esimerkiksi kaupungin lukuisat museot saavuttaa tunnin välein kiertävällä museobussilla. 
Historiallisessa keskustassa kohoava katolinen Stadtkirche on pyhitetty pyhälle Laurentiukselle. Goottilaistyyppinen kirkko on rakennettu alun perin 1264, ja sitä laajennettiin useaan otteeseen ennen 1400-lukua. Alkujaan kirkko sijoitettiin 700-luvulla sijainneen pyhäkön viereen. Sisätilan barokkiurut ovat 1600-luvulta, lasimaalaukset 1800-luvulta ja näyttävät freskomaalaukset  toteutti berniläinen Paul Zehnder (1884-1973).  


Winterthur oli ensimmäinen varsinainen kosketus Sveitsin kulttuuritarjontaan, ja kokonsa puolesta pienehkö ja lämminhenkinen vanhakaupunki teki vaikutuksen tihkusateesta huolimatta.