sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Vuosi työelämässä

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun allekirjoitin työsopimuksen RIISAan. Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu. Hyppäsin suoraan keskelle toimintaa kansainvälisen Faces of Christ -näyttelyn rakentamisessa, ja suoraan sanoen jännitin, kuinka selviäisin tilanteesta. Työkaverit ja työympäristö olivat kuitenkin tuttuja. Olin ollut enemmän tai vähemmän museon kanssa tekemisissä vuodesta 2008 lähtien.  
Museotyön jokainen päivä on ollut erilainen. Sovitut aikataulut, tapaamiset, järjestelyt ja näyttelyt toki rytmittävät arkea, mutta asiakkaat tuovat päiviin oman jännityksensä. Paljon on tullut "Osaatko sanoa mikä tämä on?" -kysymyksiä. Suurimmaksi kysymysryhmäksi on tällaisella vuoden kokemuksella nousseet metalli-ikonit.

Esittelin työhuoneeni muutosta ja myöhemmin syksyllä mm. huoneeseen löytynyttä mattoa. Tuolloin tuli kysymys myös kirjahyllyjeni sisällöstä, joten tässäpä muutama kuva niistäkin:
Tässä pinossa on omia henkilökohtaisia (ei museon) kirjojani.
Vuoden aikana on mm. rakennettu ja suunniteltu näyttelyitä, otettu vastaan lahjoituksia, ohjattu työssäoppijoita, annettu haastattelu ja kirjoitettu ensimmäinen artikkeli. Artikkelissa käsittelin Kolmikätistä Jumalanäitiä (Tricherusa), jollainen löytyy myös RIISAn kokoelmista. Nimestään huolimatta ikonissa oleva ylimääräinen käsi ei ole alun perin kuulunut Jumalanäidille, vaan Johannes Damaskolaiselle.
Kuvassa Athosvuoren Hilandar-luostarin Kolmikätinen Jumalanäiti.
Erilaiset yhteistyökuviot ovat myös olleet mielenkiintoisia. Yksi muistettavimmista päivistä oli Karjalapäivä Lapinlahden Asutusmuseossa. Ajankohtaisimpana Vetovoimaa ortodoksisesta kulttuurista -kehittämishanke Joensuussa, jossa olen mukana ideoimassa uutta näyttelyä Ortodoksiseen kulttuurikeskukseen.
Kulttuurikeskuksen näyttelyn uusimista ovat ideoimassa myös Antti Narmala Valamon konservointilaitokselta sekä Tarja Raninen-Siiskonen ja Iiris Heino Pohjois-Karjalan museosta. Kuva: Juha Riikonen.
Valokuvaamaankin olen päässyt pitkin vuotta kokoelmanhallinnan ja markkinoinnin sekä erilaisten tapahtumien puitteissa. Työmatkoilla olen saanut nauttia myös kirkkoarkkitehtuurin kauneudesta:
Tänä vuonna juhlitaan paitsi omia kolmekymppisiäni (juhlat jatkuvat Roomassa!) ja satavuotiasta Suomea, myös RIISAa, joka täyttää 60-vuotta. Ensi lauantaina 21.1. avautuva Taivaallista Valoa -näyttely on ekumeeninen ikoninäyttely, ja mikäs sen oivallisempaa, kun luterilainen kirkko juhlii reformaation 500-vuotista taivalta. Ikonit ovat joensuulaisen taiteilijan, Eeva Zittingin, maalaamia. Niihin on kuvattu sekä ortodoksisen, katolisen että luterilaisen kirkon pyhiä ja tapahtumia. Mukana on esimerkiksi syksyllä 2016 pyhimykseksi julistettu Pyhä äiti Teresa Kalkuttalainen.
Eeva Zitting: Pyhä äiti Teresa Kalkuttalainen, 2016. Kuva: Kari Riitakangas.
Värikäs ja monipuolinen vuosi takana.
Toivon, että tämä alkanut vuosi antaa lisää varmuutta tuleviin tehtäviin. 
Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Ps. Mikäli vierailette museossa arkipäivinä, kysäiskää minua kassalla, niin tulen mielelläni moikkaamaan!

torstai 12. tammikuuta 2017

Poptaiteen tarina

Tiistaina ehti puoliksi livahtaa ohi taidekriitikko Alastair Sooken luotsaama Poptaiteen tarina (Soup Cans & Superstars: How Pop Art Changed the World, BBC 2015). Ohjelma tulee vielä tänään torstaina Yle Teemalta klo 18 ja on nähtävissä Yle Areenassa 12 päivää.
Kuva täältä.
"Taidekriitikko Alastair Sooken mukaan poptaide oli 1900-luvun tärkeimpiä taidesuuntauksia. Popin kuplivan ja ironisen pinnan alta paljastuu anarkistista älyn loistoa ja radikaaleja aatteita. Dokumentissa katsotaan uusin silmin poptaiteen supertähtien Andy Warholin ja Roy Lichtensteinin teoksia ja jäljitetään popin pioneereja, jollaisiksi osoittautuvat mm. amerikkalaiset Claes Oldenburg ja Ed Ruscha sekä britit Peter Blake ja Allen Jones.

Poptaide otti aiheikseen aikansa julkkiksia, mainoksia ja massamedian ilmiöitä. Nyt uusi sukupolvi keksii uudelleen 2000-luvun poptaidetta, jota Alastair matkustaa etsimään Kiinasta."

tiistai 10. tammikuuta 2017

Pakkaskuvia

Loppiaisena Savossakin paukkui kunnon pakkanen. Mittarin näyttäessä aamulla -29 astetta, päätin, että jään sisälle. Aurinko kuitenkin nousi aamun myötä kirkkaalle taivaalle ja jouduin pyörtämään päätökseni. Ulos oli päästävä. Kuvaamaan tuota kaunista maisemaa. Kolme vaatekertaa housuja ja saman verran paitoja, niin ulkona tuli toimeen. Tuplalapaset toimivat nahkarukkasia paremmin, tosin kuvaamaan ne kädessä ei pystynyt. Muutama kuva kerrallaan ja kädet lämpimiin lapasiin. Vastaan ei tullut kuin kolme koiranulkoiluttajaa. Ainoastaan yksi rohkea oli uskaltautunut ulos itseni lisäksi ilman koiravelvoitetta, parta yltä päältä kuurassa. Vaihdoimme hymyt ja muutaman sanan. Tunnin ulkoilussa reidet kylmettyivät hieman, mutta pahin pakkanen puri kasvoihin, sillä suun ja nenän alue olivat kuin hammaslääkäripuudutuksen jälkeen.
 Oli sen arvoista. ♥ Mitä enemmän pakkasta, sen kauniimpi maisema.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Savitorppa

Kävipä niin, että iskin kirpparilla silmäni koboltinsiniseen maljakkoon. Väri, joka on jo pitkään vetänyt puoleensa kuin hunaja mehiläistä. Kultaiset koristeraidat ja maalattuja, tyyliteltyjä kukkaoksia.  Sopivasti mummola, sopivasti kreikkalaisvivahteinen.
Kurkkasin pohjaan ja yllätyksekseni siellä luki "Savitorppa Finland". Luulin ensinäkemältä venäläiseksi. En ollut aiemmin kuullut Savitorpasta, mutta nappasin maljakon mukaani nyt vielä iloisemmin mielin. Lähtöhinta oli 10 euroa, mutta pöydässä oli loppuunmyynti -50%, joten maksoin siitä lopulta vitosen. 
Kotona googlailin yritystä ja selvisi, että Savitorppa oli nurmijärveläinen keramiikkapaja. Saul Nordqvist (1911-2003) ja Holger Granbäck (1927-1985) perustivat Ateljee Nordqvist -keramiikkapajan Klaukkalaan vuonna 1951, mutta vuodesta 1967 se tunnettiin nimellä Savitorppa. 

Savitorppa muodostui taiteilijakodiksi, jossa omistajakaksikon lisäksi asuivat myös muut keramiikkapajan työntekijät. Ensimmäisistä keramiikkaesineistä useat tuhoutuivat, sillä tekijöillä ei ollut vielä tarpeeksi kokemusta materiaalista. Saul Nordqvist aloitti nimittäin uransa ostamalla ensin valmiita esineitä Arabiasta ja koristelemalla ne itse. Laulajan urasta haaveillut Holger Granbäck tarvitsi rahaa ja suostui Nordqvistin yhtiökumppaniksi. Saul Nordqvistin sisar hoiti tuotteiden markkinoinnin. Yrityksen laajennuttua omistajakaksikko saattoi itse keskittyä koristeluun, muiden työntekijöiden hoitaessa dreijauksen.
Savitorpan erikoisuutena olivat Holger Granbäckin mustakeramiikkatyöt sekä hänen vahingossa keksimänsä kullanhohtoinen lasitus. Koboltinsiniset ja hedelmäkuvioin koristellut keramiikka-astiat ovat myös tyypillistä Savitorppaa. Vuosien mittaan kokemus ja taito kehittyivät ja Savitorppa niitti tuotteillaan mainetta myös ulkomailla. Keramiikkaa levisi muun muassa arvovaltaisten vieraiden edustustiloihin ympäri maailmaa. Savitorpan kukoistuskausi loppui Holger Granbäckin kuolemaan vuonna 1985. Toiminta loppui seuraavana vuonna kokonaan, koska Nordqvist kaipasi jo eläkepäiviä.
 
Vuonna 1996 Savitorppa avattiin uudelleen kymmenen vuoden tauon jälkeen Saul Nordqvistin ollessa 85-vuotias. Taustatukena olivat Kauko Forsvik ja Erkki Stenius, jotka tekivät tuotteita alihankintana Savitorpalle. Toiminta ei kuitenkaan päässyt entiseen kukoistukseensa. Vaikka toiminimi on yhä olemassa, ei Savitorpan tuotteita sellaisena kuin ne aikoinaan tunnettiin enää valmisteta.
 
Maljakkoni pohjassa ovat nimikirjaimet GH, mutta en usko niiden viittaavan Holger Granbäckiin vaan tanskalaissyntyiseen Garizim Hanseniin (1921-2005), joka myös työskenteli keramiikkapajassa. 
Yhtä paljon kuin hämmästyin kirpparilöytöni olevan kotimainen, hämmästyin tiedosta, että Indiana Jones ja viimeinen ristiretki-elokuvassa (1989) näkyvä Graalin malja on Savitorpan valmistama:
Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Kuva täältä.
Indiana Jones ja viimeinen ristiretki. Kuva täältä.
Tämän tiedon jakamisen jälkeen kotoa tuli kommentti, että saan seuraavaksi alkaa metsästää kirppareilta Graalin maljaa.... Melko korkeissa summissa näyttävät kaikki Savitorpan kultalasituksen saaneet esineet olevan, joten en ihan heti usko tekeväni kovin hyviä löytöjä. Saati löytäväni sitä Graalin maljaa. ;)
 
Vai ei teiltä sattuisi kaapistanne löytymään?

maanantai 2. tammikuuta 2017

30 ja kiitollinen

Olen aina saanut viettää syntymäpäiviä onnellisesti uuden vuoden kainalossa. Tällä kertaa pyöreitä vuosia - luku 30 tuntuu hyvältä. Hieman hassulta, mutta hyvältä. Juuri parahiksi saapui kaipaamani pakkanenkin. En ole osannut ikäkriiseillä (vielä?) koskaan ja töissä nauroinkin, että siellä varsinkin tuntee itsensä nuoreksi, välillä jopa lapseksi. "Henna olet vielä niin nuori" sanovat, kun en tiedä arkkipiispa Paavalin tai Johanneksen aikaa. "Oletko tosiaan vasta puolet minun iästäni?!" Henkilöt, jotka ovat vaikuttaneet talon tunnelmaan olemassaolollaan jättävät tietenkin jäljen, etenkin niihin pisimpään talossa työskennelleisiin. Välillä tarinoita kuunnellessa tuntuu, että olisi pitänyt olla mukana (kuten nyt vaikka kokemassa se kaikkien pauhaama Kekkonenkin). Tällä hetkellä työyhteisössä on mielestäni sopivassa suhteessa nuorta ja kokenutta väkeä. Innostus ja tieto välittyvät nopeasti.
Joulu meni ihanan pyryisessä Savossa, mutta juhlavuotta vastaanotettiin lähes lumettomalla Pirkanmaalla. Kilisteltiin paitsi minun pyöreille vuosilleni myös Suomen juhlavuodelle. Sytytettiin ulkotulia ja tähtisadetikkuja, saunottiin, katsottiin muiden ampumia raketteja ja tuijotettiin kirkkaalta taivaalta tähtiä. Mentiin nukkumaan 00.30.
Valettiin uudenvuoden tinoja, vaikka en osannut tulkita niitä lainkaan. Facebookissa sain kuitenkin kommentteja, että pienempi näyttää aallolta tai kruunulta. Kruunu kuulema povaa valtaa tai häitä, mutta saapa nähdä. Se mikä kuitenkin yllätti, oli kommentti isomman tinamöhkäleen muodosta. Eräs sanoi sen näyttävän Italialta. Ja Italiaahan se tosiaan muistuttaa. En ole suunnitellut varsinaisia synttärijuhlia, vaikka aion kilistellä tammikuun ajan ystävien kanssa saavutetuille (ansaituille?) vuosille. Sen sijaan olemme päättäneet lähteä ystäväpariskunnan kanssa keväällä Roomaan, kun meistä neljästä kaksi täyttää nyt tammikuussa 30. Edellisen kerran olin ystäväni kanssa Pariisissa, ja tuolloin täytimme molemmat 25. Tällainen viiden vuoden reissusykli synttäreiden varjolla kuulostaa hyvältä perinteeltä. Vai mitä?

Joten, Felice Anno Nuovo! Olkoon tämä vuosi nimensä veroinen, juhlavuosi vailla vertaa.

T. Hurmioitunut 30-vee 
2.1.2017

tiistai 27. joulukuuta 2016

Sinebrychoffin joulu

Helsingin vierailuun sisältyi myös Sinebrychoffin taidemuseo. Samoja kohteita kuljimme Paluumuuttajattaren kanssa. Rakennuksen yläkertaan, Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseoon, on ilmainen sisäänpääsy, mutta Museokortilla käväisin katsomassa myös vaihtuvat näyttelyt: 1600-luvun asetelmamaalaukset ja Ikonit. Arja Kivipelto kirjoitti asetelmamaalauksista hyvän artikkelin Hesariin ja museon intendenttinä toimiva Ira Westergård kirjoitti Ikonit-näyttelystä Aarreaittaan. Ikoninäyttely oli ammatillisesti mielenkiintoinen ja asetelmamaalauksissa pääsi leikkimään salapoliisia piilomerkitysten muodossa. Pidin siitä, että seinille ei oltu tuotu näytttelytekstejä, vaan ne sai kassalta mukaan pienessä vihkosessa. Asetelmamaalaukset olivat niin yksityiskohtaisia ja pikkutarkkoja, että tekstien kanssa olisin saanut ähkyn. Nyt vilkuilin tekstejä vain hieman, mutta keskittyminen oli maalauksissa. Olisin toivonut enemmän rinnastuksia nykytaiteen asetelmamaalauksiin. Heikki Marilan teos yhdessä huoneessa oli upea! Näyttely kuitenkin osoitti, ettei asetelmamaalauksen genreä voi pitää tylsänä.
Sinebrychoffin taidemuseo on yksi lemppareistani Helsingissä. Tunnelma on niin erilainen kuin modernin taiteen äärellä. Lisäksi tuntuu uskomattomalta ajatella, että tämä on ollut jonkun koti. Minulle kotoisuus on täällä kaukana, mutta tämä tuo mieleen ulkomailla koetut runsaat ja rikkaat kotimuseot. Olo on ylpeä, että onhan meillä Suomessakin tällainen helmi. Kokonaistaideteos.
Museon kokoelmat ovat syntyneet pääasiassa lahjoituskokoelmista ja Siffin kokoelmiin kuuluvat maamme arvokkaimmat ja kansainvälisesti merkittävimmät eurooppalaiset vanhojen mestareiden teokset 1300-luvulta 1800-luvulle. Kokoelmissa on mm. Lucas Cranach vanhempi, Antoine Watteau, Jacopo Bassano, Francois Boucher, Jusepe de Ribera, Bertel Thorvaldsen, Francisco Goya ja Giovanni Battista Piranesi.
Sinebrychoffien panimosuku oli kotoisin Gavrilovin kauppalasta, Moskovan koillispuolelta ja siirtyi Suomeen jo 1700-luvulla. Suku toimi ensin kauppiaana Kymenlaaksossa, josta siirtyivät myöhemmin Helsinkiin panimoteollisuuden pariin. Yhtiön toimitusjohtajaksi noussut Paul Sinebrychoff nuorempi (1859-1917) meni naimisiin näyttelijätär Fanny Grahnin (1862-1921) kanssa. Pariskunta keräsi taidetta intohimoisesti lähes 30 vuotta. 

"Jo nuorena olimme ihastuneita taiteeseen. Kun naimisiin mentyämme 1880-luvulla matkustimme ulkomailla, emme koskaan laiminlyöneet käydä taidegallerioissa. Niissä nähdessämme kaikkea sitä kaunista ja mieltäylentävää, jota ne saattoivat runsain määrin katselijalle tarjota, syttyi meissä palava halu valmistaa myöskin kaukaisen kotimaamme kansalaisille tilaisuus päästä siitä osalliseksi. Silloin kypsyi päätös ryhtyä keräämään arvokkaita taideteoksia omaan kotiimme, jotka sitten mahdollisesti joskus kokoelmaksi paisuttuaan voisimme lahjoittaa Suomen valtiolle.”

- Fanny Sinebrychoff, Suomen Kuvalehti 1921 -

Lapseton pariskunta lahjoitti noin 900 teoksen kokoelmansa valtiolle vuonna 1921, jota pääsee katselemaan alkuperäisellä paikallaan Bulevardi 40:ssä. Museo oli jo pukeutunut jouluun. Saleihin oli kannettu joulukuusia.
Louis Lagrenée vanhempi: Omakuva, 1753, öljy kankaalle. Linderin kokoelma.
Jacopo Bassano: Pyhä keskustelu, 1560-luvun alkupuoli, öljy kankaalle, Ester ja Jalo Sihtolan kokoelma. Jan Symonsz Pynas: Abraham tervehtii enkeleitä, 1620, öljy kankaalle, Sihtolan kokoelma.

Miniatyyrikokoelma on hauska.
Aina ei tarvitse matkata Keski-ja Etelä-Eurooppaan nähdäkseen vanhoja mestariteoksia.
Onko Sinebrychoffin taidemuseo tuttu paikka?

Joulu 2016

Perinteiset jouluntoivotukset jäivät blogissa postaamatta, mutta tehdään nyt kerralla tiivistelmä koko joulusta. Tunnelmaan virittäydytään joka vuosi korttien askartelulla, joka tapahtui tänä vuonna jo suht hyvissä ajoin. Ongelmaksi on tosin muodostunut se, että mitä uutta sitä keksisi. Kokonaisuuden pitäisi olla nopeahkosti toteutettavissa, kun näperrän kortteja joka vuosi sellaiset 30 kappaletta. 
Googlailemalla löytyy vaikka millaisia ohjeita ja tällä kertaa keskiössä olivat joulutähdet. Yritän pitää askartelukustannukset kohtuullisina, sillä postimerkkeihin menee nykyisin luvattoman paljon euroja. Tällä kertaa ei tarvinnut ostaa kuin valmiita korttipohjia ja rulla punaista joululiinaa. Tuli halvemmaksi ostaa lautasliinatarvikkeiden puolelta paperinen joululiinarulla kuin askartelutarvikepuolelta monta arkkia punaista paperia. Lopputulos näytti tältä:
Toinen askel jouluun on työpaikan puurojuhlapäivä. Loppuvuosi on monilla yleensä sitä kiireisintä aikaa, joten päivän tapahtumiin osallistuu jokainen oman aikataulunsa mukaan. Minä osallistuin perinteiselle hautausmaakävelylle, jossa muistetaan keskustalon entisiä työntekijöitä. Esittelin perinnettä myös jouluna 2014. Tämän jälkeen syötiin yhdessä joulupuuro.
Jyväskylän kotiin ei joulukuusi mahdu, mutta lähikaupassa oli kutsuvasti pieniä huonekuusia. Joululiina löytyi onnekkaasti kirpparilta. Tampellan Nuutti-kuosi 7 euroa. Tismalleen oikean kokoinen olohuoneen pöydälle.
Jouluaatto alkoi kotikirkon jouluhartaudella. Kauneimmat joululaulut jäivät tänä vuonna laulamatta, mutta jouluradiota kuunneltiin sitten senkin edestä.
Joulupäivä ja Tapaninpäivä kierreltiin sukulaisissa ja ihasteltiin kenties sitä parasta joululahjaa: lunta ♥ Se on kuitenkin itselleni se tärkein joulutunnelman nostattaja. Viime jouluna lunta ei ollut juuri nimeksikään.
Tämä oli mukavalla tavalla laiska joulu. Ei tullut kiireen ja stressin tuomaa ärsytystä, kaikki tapahtui omalla painollaan. Samalla kaavalla jatketaan loppuvuosi, sillä tämä tyttö lomailee

Yksittäisiä murusia arjestani myös Instagramin puolella: @hurmioitunut